Lempi

Kotimaa

Miksei Nela Utkinaa ole vielä löydetty?

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomenlahden merivartioston apulaiskomentajan mukaan vedenalainen etsintä vaatii aina ainakin summittaisen tiedon siitä, mistä voidaan etsiä.
27-vuotias Nela Utkina katosi keskiviikkona 9. syyskuuta. Malminkartanossa asuva Utkina oli viestittänyt töihin kärsivänsä päänsärystä. Tämän jälkeen hän lähti kohti Nuuksiota. Linja-auton valvontakamera tallensi päätepysäkille Nuuksioon jääneen Utkinan katoamispäivänä. Tämän jälkeen hänen liikkeistään ei ole varmaa tietoa.

Tshekkiläisen Nela Utkinan etsinnät keskitettiin syyskuun lopussa Pitkän Saarijärven vesistöön kadonneesta tehdyn viimeisimmän havainnon eli kännykän tukiasematietojen sekä poliisikoiran saaman vainun perusteella. Pitkän Saarijärven ympäristön tiedettiin olevan lisäksi. Utkinan lempiretkeilypaikkoja.

Laaja etsintä, mutta ei vielä tuloksia

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sukeltajat olivat tuolloin apuna Helsingin poliisilaitoksen apuna etsinnöissä. Rajavartiolaitoksen henkilöstöä ja kalustoa oli myös mukana etsinnöissä.

– Yleisesti tämänkaltaisista etsinnöistä voin sanoa sen verran, että pitää tietää ainakin summittaisesti, mistä voidaan etsi, sillä vedenalainen etsintä vaatii aikaa. 30.9. suoritetuissa etsinnöissä emme löytäneet mitään, Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Ismo Siikaluoma kertoi keskiviikkona Ilta-Sanomille.

Yllä olevalla videolla kuvaa Nelan etsinnöistä Nuuksiossa viime viikolta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  6. 6

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

  9. 9

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  9. 9

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  6. Näytä lisää