Saana, Saini

Kotimaa

Syyttäjä toi paloittelumurhaajan kotoa takavarikoidut aseet käräjille – yksi AK-47 on kateissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Syyttäjä esitteli Helsingin käräjäoikeudessa tavaroita, jotka poliisi on takavarikoinut sieppauksen valmistelusta syytetyn 31-vuotiaan paloittelumurhaajan kotoa.
– Asunnossa oli lukematon määrä ampuma-aseita, panoksia, tarvikkeita, ruutia ja kaikenlaisia osia, kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski sanoi.

Hän näytti oikeudelle muun muassa järeäksi kuvailemaansa kiikarikivääriä sekä käsiaseeksi tarkoitettua pistoolia, jotka molemmat ovat toimintakuntoisia.

Asunnosta löytyi myös deaktivoitu konepistooli, joka oli ostettu kotimaisesta nettihuutokaupasta. Lisäksi saksalaiselta verkkosivulta oli tilattu ja noudettu kanssasyytetyn 52-vuotiaan miehen nimissä deaktivoitu rynnäkkökivääri, joka kuitenkin nyt on tietymättömissä.

– Konepistooli on hallussa. AK-47 (rynnäkkökivääri) on kateissa tällä hetkellä, Velitski sanoi.

Velitskin mukaan 31-vuotias oli pikkuhiljaa tilannut tarvikkeita, joilla konepistooli ja rynnäkkökivääri olisi saatu toimintakuntoisiksi. Keskusrikospoliisin lausunnon mukaan esimerkiksi asunnosta löydetyistä piippuaihioista olisi voitu tehdä konepistoolille uusi piippu, ja takavarikoidulla kalvaimella piippuun olisi voitu tehdä patruunapesä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Asunnossa oli myös asekirjallisuutta, jossa oli ohjeita reaktivointiin, sekä tulosteina nettikeskusteluja jyrsimen ostosta.

Puolustuksen mukaan kaikki asetarvikkeet liittyvät 31-vuotiaan pitkäaikaiseen aseharrastukseen. Tarvikkeita oli paljon, koska hän oli myös käynyt niillä kauppaa. Asianajaja Mika Ylönen huomautti myös, että konepistoolin toimintakuntoon saattaminen olisi vaatinut lisäksi työstökoneen ja tietämystä metallin sorvaamisesta.

"Sano suoraan, että seksileikeissä"

Syyttäjä toi käräjäsaliin myös 31-vuotiaalta takavarikoidut sitomis- ja naamiointitarpeet. Joukossa oli muun muassa käsiraudat, viranomaiskäyttöön tarkoitettuja nippusiteitä, paksuja köysiä, vahvuudettomat silmälasit, kommandopipoja ja aikuisten vaippoja, joiden ympärysmitta on 110 senttimetriä.

– Väitän, ettei materiaali ole ollut siihen tarkoitukseen kuin mihin (31-vuotias) väittää sen olevan, syyttäjä Velitski sanoi.

Puolustuksen mukaan näillekin tavaroille on luonnollinen selitys.

– Jokaisella ihmisellä on omat elämäntavat ja arvot, eivätkä ne ole täällä arvioitavina. Hänen tietokoneellaankin oli videoita ja valokuvia, joissa tuollaisia välineitä käytetään aikuisten asioissa, asianajaja Ylönen sanoi.

– No sano suoraan, että seksileikeissä, 31-vuoitas päämies tiuskaisi vieressä.

Väitetyn sieppausaikeen mahdollisesta kohteesta ei ole tarkkaa tietoa. Syyttäjän mukaan vihjettä antavat 31-vuotiaan kotoa löydetyt lehtileikkeet, joissa oli verotietoja ja lista vuoden 2014 eniten osinkoa saaneista suomalaisista.

Väkivaltaa ”jos tarve vaatii”

Käräjäoikeudessa kuultiin 52-vuotiasta rakennusmiestä, joka on juttukokonaisuudessa syytteessä petos- ja väärennysrikosten kumppanina sekä yhden ampuma-aserikoksen avunantajana.

Hän sanoi käräjäoikeudessa, että sarjatuliaseet hänen nimissään tilasi tuntemattomaksi jäänyt ”venäläismies”. Sama venäläismies olisi myös ehdottanut hänelle jonkun rikkaan kotiin tunkeutumista. Rikkaalta olisi pakotettu pankkitunnukset ja viety niillä rahat tililtä.

Oliko mitään puhetta väkivallasta, syyttäjä Velitski kysyi.

– Jos tarve vaatii.

Oliko puhetta, että käytetäänkö aseita?

– Siten, että ainakin ne on mukana.

Rakennusmies kuitenkin sanoo kieltäytyneensä ”venäläismiehen” tarjouksesta.

Syyttäjän näkemys on, että venäläismiehellä tarkoitetaan tosiasiassa 31-vuotiasta pääsyytettyä.

”Jotkut naiset tykkäävät”

31-vuotias itse toisti omassa kuulustelussaan sen, että toimintakuntoiset aseet olivat ”venäläismiehen” hänen asuntoonsa jättämiä ja että deaktivoitua konepistoolia hänen ei ollut tarkoitus saattaa toimintakuntoon.

– Jotkut naiset tykkäävät sellaisesta. Olen ollut vankilassa ja julkisuudessa, jotkut naiset tykkäävät tuollaisestakin. Tilastollisesti kaksi prosenttia naisista tykkää sitomisleikeistä, 31-vuotias kommentoi käsirautoja ja muita sitomisvälineitä.

Osinkomiljonäärejä ja verolistoja esitelleistä lehtiartikkeleista 31-vuotias totesi, että hän on ”yritystoiminnasta kiinnostunut”. Tarkoitus oli selvittää, millä toimialalla olisi menestymisen mahdollisuuksia.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  4. 4

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  5. 5

    Raiskaajan pöyristyttävä selitys: Miten helppoa on iskeä nainen

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  8. 8

    Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

  9. 9

    Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

  10. 10

    Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  3. 3

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  4. 4

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  5. 5

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  6. 6

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  7. 7

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  8. 8

    Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

  9. 9

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  5. 5

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  2. 2

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  3. 3

    AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

  4. 4

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  5. 5

    Raiskaajan pöyristyttävä selitys: Miten helppoa on iskeä nainen

  6. Näytä lisää