Kommentti: Sipilän hallituksen budjetilta petti pohja

Julkaistu:

Turvapaikanhakijoista koituva lasku veronmaksajille on helposti miljardin luokkaa ensi vuonna, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Turvapaikanhakijoiden vyöry Suomeen tarkoittaa sitä, että Juha Sipilän (kesk) hallituksen vasta esitelty budjetti natisee pahasti liitoksistaan.

Hallitus julkisti ensi vuoden talousarvioesityksensä kokonaisuudessaan maanantaina. Turvapaikanhakijoista aiheutuvat kulut oli siinä laskettu pahasti alakanttiin. Laskelmat oli tehty 15 000 turvapaikanhakijan mukaan, vaikka budjettiriihen aikaan puhuttiin jo huomattavasti suuremmasta tulijoiden määrästä.

Tänään sisäministeriö löi sitten pöytään uuden arvion: 50 000 turvapaikanhakijaa 2015.

Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jaana Vuorion mukaan turvapaikanhakijoista aiheutuvia kustannuksia voi laskea niin, että jokainen aikuinen turvapaikanhakija maksaa veronmaksajille 44 euron vuorokaudessa. Lasten osalta summa on noin kaksinkertainen.

Hallitus joutuu täydentämään budjettiaan

Vuodessa on 365 päivää. Jos Suomen maaperällä olisi ensi vuonna läpi vuoden tänne tänä vuonna tulevat 50 000 turvapaikanhakijaa ja hinta olisi 50 euroa päivässä (lasten osuus karkeasti huomioitu), lasku veronmaksajille olisi 912 miljoonaa euroa 2016.

Tarvitseeko sanoa, että se on paljon rahaa? Arvioitu määrä olisi vajaat 2 prosenttia ensi vuoden budjetin loppusummasta.

Sellaisia summia ei hallituksen budjetissa ole. Vielä. Hallitus joutuu täydentämään ensi budjettiaan sadoilla miljoonilla euroilla ja tekemään suuren lisäbudjetin kuluvalle vuodelle.

Ensi vuoden budjetin 5 miljardin euron alijäämä, jonka Sipilän hallitus aikoo kattaa ottamalla uutta nettovelkaa, tulee kasvamaan merkittävästi.

Paine kasvaa pakolaisleireillä

Vajaa miljardia euroa on varovainen arvio. Hallitus on korjannut arvioitaan tulijoiden määrästä pitkin loppukesää ja syksyä. Se ei ole missään vaiheessa ollut tilanteen tasalla. Tilanne Irakissa ja Syyriassa heikkenee koko ajan. Paine Lähi-idän pakolaisleireillä kasvaa. Tulijoita riittänee jatkossakin.

Housut kintuissa yllätetty hallitus kasaa nyt paniikissa tiukennuksia turvapaikanhakijoiden kriteereihin. Suomessahan ne ovat tunnetusti löysemmät kuin muissa Pohjoismaissa ja monissa muissa EU-maissa.

Suomalaiset veronmaksajat maksavat nyt kovaa laskua nykyisen ja edellisten hallitusten löysästä politiikasta. Sinisilmäisyydellä on hintalappunsa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt