Lämpöennätykset rikkoutuivat syyskuussa

Julkaistu:

Syyskuussa mitattiin ainutlaatuisen lämpimiä kelejä usealla mittausasemalla ympäri Suomea.
Nyt päättynyt syyskuu oli monella mittauspaikalla poikkeuksellisen lämmin. Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila kertoo, että etenkin Pohjois-Suomessa nautittiin poikkeuksellisesta lämmöstä.

Esimerkiksi Sodankylän mittausasemalla kirjattiin syyskuussa 9,6 asteen keskilämpötila. Normaalina vuonna lämpötila on keskimäärin 6,3 astetta, joten poikkeama oli merkittävä 3,3 astetta.

– Ainakin vuodesta -59 tarkasteltuna sillä mennään kärkeen, Hutila kuvaa.

Poikkeuksellisen lämpimät lukemat mitattiin Etelä- ja Keski-Lapissa sekä Koillismaalla.

Myös maan etelä- ja keskiosissa sekä Oulun läänissä lämpötila oli Hutilan mukaan harvinaisen lämmin. Vastaavanlaista keskilämpöä näillä alueilla voi odottaa kerran kymmenessä vuodessa.

Jyväskylässä mitattiin 10,9 asteen keskilämpötila, joka oli tasan kaksi astetta tavallista lämpimämpää.

Helsingin Kaisaniemessä keskilämpötila oli puolestaan 13,7 astetta, 2,1 astetta lämpimämpää kuin tavallisesti.

Sademääriltään syyskuu ei ollut erikoinen. Maan etelä- ja itäosissa sateet jäivät normaalivuotta vähäisemmiksi, kun taas Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa oli tavanomaista sateisempaa. Kumpikaan ilmiö ei kuitenkaan ollut harvinaislaatuinen.

Hellerajan rikkoutumisesta ei enää syyskuussa päästy nauttimaan. Hutila kertoo, että syyskuun korkein lämpötila mitattiin Lappeenrannan Konnunsuolla 1. syyskuuta. Elohopea nousi 22 asteeseen.

Kylmintä oli Kemijärven lentokentän mittausasemalla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 29.–30. syyskuuta. Lämpötila laski kolmeen pakkasasteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt