Kotimaa

Soini neuvottelee sopimuksesta irakilaisten palauttamiseksi – ”Tämä on nyt minun prioriteettini”

Julkaistu:

Ulkoministeri Timo Soinin on määrä keskustella Irakin ulkoministerin kanssa maiden välisen palautussopimuksen solmimisesta.
Ulkoministeri Timo Soini (ps) on parhaillaan New Yorkissa Yhdysvalloissa, jossa ohjelmaan kuuluu YK:n yleiskokouksen istunnon lisäksi kymmeniä tapaamisia.

Keskiviikkona Soini tapasi muun muassa Somalian ulkoministerin Abdusalam Omerin. Ministerien välisissä keskusteluissa esillä olivat maan talouden kehitys, demokratian edistäminen ja yhteistyö maahanmuutossa.

Myöhemmin samana päivänä Soinin on määrä tavata myös Irakin ulkoministeri Ibrahim al-Eshaiker al-Jaafari virallisessa kahdenvälisessä tapaamisessa. Tuolloin esillä on Irakin ja Suomen välinen palautussopimus, jonka puuttumisen vuoksi Suomi ei ole voinut palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita irakilaisia kotimaahansa.

– Tapaamisen keskeinen osa on yhteisymmärrysasiakirja maiden välillä. Asiakirjan tarkoitus on helpottaa irakilaisten paluuta kotimaahansa, Soini viestittää Ilta-Sanomille New Yorkista.

Palautussopimuksen puuttuminen on herättänyt ihmetystä tilanteessa, jossa Suomeen on saapunut lyhyen ajan sisällä tuhansia irakilaisia turvapaikanhakijoita. Esimerkiksi Ruotsilla on vastaava sopimus Irakin kanssa, joten maa on voinut palauttaa irakilaisia maan turvallisiksi katsottuihin osiin.

Soinin mukaan sopimuksen voimaan saaminen on nyt tärkeä tavoite Suomelle.

– Näin asetumme samalle viivalle olosuhteiden suhteen muiden pohjoismaiden kanssa. Asiakirja on tärkeä osa pakolaistilanteen saamista hallintaan, Soini sanoo.

Palautussopimus oli määrä solmia jo vuonna 2009, mutta hanke siirtyi suomalaisdelegaation jouduttua perumaan Irakin-matkansa turvallisuussyistä. Lopulta sopimus jäi kokonaan solmimatta.

Soini ei halua kommentoida Suomen tuolloisen johdon toimintaa asiassa.

– Tämä on nyt minun prioriteettini. Aiempiin yrityksiin en ota kantaa. Jokainen kivi on käännettävä, jotta tilanne saadaan hallintaan, Soini vastaa.

Suomessa Maahanmuuttovirasto ilmoitti tänään keskeyttävänsä Irakista ja Somaliasta tulevien turvapaikanhakijoiden päätökset maiden turvallisuusarvion päivittämisen ajaksi. Soinin mukaan sekä hänen omat keskustelunsa että viranomaisten ilmoitus kuuluvat osaltaan Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristyvään linjaan.

– Maahanmuuttoviraston päätös on yksi osa hallituksen toimia. Se liittyy pakolaistilanteen hallitsemiseen siinä missä omat keskusteluni Irakin ulkoministerin kanssakin, Soini toteaa.




Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt