Ursula

Kotimaa

Näin poliisi jatkaa Nelan, 27, etsintää

Julkaistu:

Poliisi ei tiistaina jatkanut etsintöjä alueella, mistä poliisikoira sai aiemmin vainun.
Tshekkiläistä Nela Utkinaa, 27, etsittiin maanantaina Espoon Nuuksion luonnonsuojelualueella Pitkällä Saarijärvellä. Etsinnöissä käytettiin apuna Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sukeltajaa. Aiemmin maanantaina poliisikoira oli saanut vainun järvestä. Etsinnöissä ei kuitenkaan löytynyt mitään.

Poliisi kertoo, että se harkitsi tiistaina etsintöjen jatkamista samalla Pitkän Saarijärven vesialueella. Etsintöjä päätettiin kuitenkin toistaiseksi lykätä. Poliisi miettii nyt, millä tavoin ja millä kalustolla etsintöjen jatkaminen olisi kaikkein tehokkainta.

Poliisi kertoo tiedottavansa erikseen, milloin etsintöjä mahdollisesti jatketaan Pitkällä Saarijärvellä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tarkistamalla muita Utkinasta tulleita havaintotietoja.

Utkina on ollut kateissa lähes kolme viikkoa. Viimeinen varma havainto hänestä tehtiin Nuuksiossa, kun hän tallentui valvontakameran kuvaan bussista poistuessaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

  5. 5

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  6. 6

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  7. 7

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  10. 10

    HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. 6

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

  5. 5

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  6. Näytä lisää