Lahti jätti rikosilmoituksen Litmasen patsaan KKK-lakanasta – joukkohuputtajat jäivät valvontakameraan

Julkaistu:

Jari Litmasen patsaan Ku Klux Klan -asuun huputtaneet henkilöt tallentuivat valvontakameralle.
Lahden kaupunki on jättänyt maanantaina rikosilmoituksen Kisapuistossa sijaitsevan jalkapalloilija Jari Litmasen patsaan pukemisesta rasistista Ku Klux Klan -asua muistuttavaan huppuun ja lakanaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Lahden kaupungilla Kisapuistossa on useita valvontakameroita, joihin ikuistuivat myös lauantaina hieman ennen puolta yötä iskeneet patsaan huputtajat.

Lahden kaupungin liikuntasihteeri Vesa Painilainen kertoo Ilta-Sanomille, että tekijöitä oli ilmeisesti kuusi.

– He vaikuttivat nuorilta ja olivat pukeutuneet huppareihin.

Hän kertoo, että liikuntatoimen väki on harmissaan tapahtuneesta:

– Olihan tämä todella harmillista ja toivotaan, että asia selviää pian, hän sanoo.

Kuva huputetusta Litmasen patsaasta Twitterissä: