Toni, Anton

Kotimaa

Torniossa kahdeksan laittoman maahantulon järjestämistä viikossa

Julkaistu:

Tornio
Rajavartiolaitos on paljastanut viikon tehostetun valvonnan aikana Torniossa kahdeksan laittoman maahantulon järjestämistä.
Kaikkiaan yhtätoista ihmistä epäillään yhteensä vajaan 40 ihmisen järjestämisestä Suomeen autolla tai kävellen.

Epäillyt ovat Suomen, Ruotsin, Serbian, Irakin, Yhdysvaltojen ja Eritrean kansalaisia.

Laittoman maahantulon järjestämiseen syyllistyy esimerkiksi silloin, jos tuo tai yrittää tuoda Suomeen ulkomaalaisen, jolla ei maahantuloon vaadittavaa passia, muuta matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa. Tähän syyllistyvä voi saada sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Lisäksi rajalla paljastunut viisi valtiorajarikosta, joissa ihminen on ylittänyt rajan ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja eikä ole hakenut turvapaikkaa.

Tornioon Ruotsin puolelta oli tänään kello 16:een mennessä tullut 280 turvapaikanhakijaa, jotka on ohjattu järjestelykeskukseen, kertoi poliisi.

Poliisi kertoo saaneensa tänään purettua keskuksessa alkuviikossa syntyneitä rekisteröintijonoja. Pisimmillään rekisteröintiä Tornion keskuksessa on joutunut odottamaan kaksi vuorokautta. Yleensä turvapaikanhakijat on saatu rekisteröityä noin vuorokaudessa.

Tornion Putaan liikuntahalli tyhjennetään illan aikana turvapaikanhakijoista, koska kaupunki tarvitsee sen käyttöönsä. Halli on ollut hätämajoituskäytössä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  3. 3

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  4. 4

    Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

  5. 5

    Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

  6. 6

    1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  9. 9

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  10. 10

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  8. 8

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  9. 9

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  10. 10

    Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  3. 3

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  4. 4

    Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

  5. 5

    Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

  6. Näytä lisää