Entinen ulkoministeri ja suurlähettiläs Keijo Korhonen: ”Martti Ahtisaari ei ansainnut Nobelia”

Keijo Korhonen kiistää, että olisi kirjoittanut haukkumiskirjeen Nobel-komitealle Ahtisaaresta.

Ilta-Sanomien puhelimella Yhdysvalloista tavoittama Keijo Korhonen kiistää kirjoittaneensa koskaan kirjettä Nobel-komitealle.

NOBEL-komitean entinen sihteeri Geir Lundestad käsittelee tuoreessa Fredens Sekretaer -muistelmakirjassaan presidentti Martti Ahtisaaren valintaa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 2008.

Muistelmien mukaan entinen ulkoministeri ja suurlähettiläs Keijo Korhonen olisi koettanut torpata Ahtisaaren palkitsemisen lähettämällä kirjeen Nobel-komitealle, Verkkouutiset kertoi.

Lundestadin muistelmissa kerrotaan, että Korhonen olisi varoittanut kirjeessä palkitsemasta Ahtisaarta ja väittänyt tämän saaneen ansaitsematonta kunniaa rauhansovittelijana.

– Kirjeen kirjoittaja väitti myös, että Ahtisaarella oli rikkonainen (bristende) moraali. Hänen sanottiin rikastuttaneen itsensä henkilökohtaisesti useilla tehtävillään, Lundestad kirjoittaa uutuusteoksessaan Verkkouutisten mukaan.

Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.

Ilta-Sanomien puhelimella Yhdysvalloista tavoittama Korhonen kiistää kirjoittaneensa koskaan kirjettä Nobel-komitealle. Samoin hän kiistää arvostelleensa Ahtisaaren moraalia tai väittäneensä Ahtisaaren ”rikastuttaneensa itseään”.

Korhonen kuitenkin sanoo mielipiteensä olleen se, ettei palkintoa olisi pitänyt antaa Ahtisaarelle.

– Siitä en ole salannut näkemystäni mihinkään suuntaan. Olen puhunut siitä myös norjalaisten kanssa joskus. Ahtisaari asettui länsiliittoutuneiden asiamieheksi.

– Hän ei ansainnut Nobelia.

Korhonen arvostelee muun muassa Ahtisaaren toimia Kosovon rauhanneuvottelijana.

– Ahtisaari sai vastoin kansainvälistä oikeutta aikaan sen, että YK:n siunaus meni Kosovon erottamiseen Serbiasta.

Korhonen sanoo, ettei hän ole koskaan tavannut Lundestadia, joka väittää hänen kirjoittaneen haukkumiskirjeen.

– Hän on ehkä keskustellut jonkun kanssa, joka on kertonut minun mielipiteeni.

Korhonen kertoo puhuneensa Ahtisaaresta Norjan YK:n lähettilään kanssa.

– Hän kertoi, että YK:ssa ihmetellään Ahtisaarella olevan aina pyrkimys johonkin uuteen ja parempaan tehtävään. Mietimme miehissä, olisiko jokin tehtävä, johon Ahtisaari ei pyrkisi. Keksimme, että ainoa sellainen olisi paavi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?