Yrittäjältä erikoinen tarjous palkansaajille: ”Miltä tuntuisi saada käteen 1500 euron tilalle 3200 euroa?”

Julkaistu:

Pitkän linjan yrittäjän mukaan Suomi saataisiin nousuun tekemällä palkkaremontti, jossa työntekijä huolehtisi itse veroistaan ja sosiaalimaksuistaan.
Pitkän linjan yrittäjä Ari Siitari moittii ankarasti suomalaisia työntekijöitä ja hallintoa maan nykyisestä taloudellisesta tilasta. Hänen mukaansa sekä ongelmien syy että seuraus ovat samasta lähteestä: Suomessa on paljon henkilöitä, jotka eivät edes tajua, mitä bruttopalkka tarkoittaa.

– Mikseivät palkansaajat ymmärrä, että he maksavat vapaaehtoisesti liikaa ruoasta, pankkipalveluista ja yhteiskuntamenoistaan?

Hänen mukaansa suomalaiset työntekijät eivät ymmärrä työskentelynsä kokonaiskustannuksia: hukassa on käsitys, kenen rahoilla yhteiskunta pyörii.

– Ihmiset eivät tiedosta, että yhteiskunta olemme me. Ei valtiolla ole muuta rahaa, kuin meidän rahamme.

Esimerkiksi puhtaanapidon tai sairaanhoidon kustannukset ovat peräisin lopulta palkasta maksetuista veroista.

Kaikki puhtaana käteen

Hänen mukaansa ratkaisu ongelmaan olisi palkkaremontti, jossa ihmiset saisivat palkkansa bruttona suoraan käteen.

– Miltä tuntuisi saada käteen 1500 euron tilalle 3200 euroa? Sen summan työnantaja joutuu työstä maksamaan. Työnantaja maksaa palkasta verot ja muut yhteiskunnan ylläpitämiseen tarvittavat maksut. Se summa on työn arvo.

Remontin jälkeen palkansaajan pitäisi maksaa itse veronsa ja muut lakisääteiset kustannukset.

– Kun saat konkreettisesti käteen bruttopalkkasi, alkaisit kysellä, mihin mikäkin summa menee. Sinusta tuntuu pahalta antaa pois niin paljon, Siitari sanoo.

Hänen mukaansa se pakottaisi eri tahot selittämään, mihin rahat käytetään:

– Palkkaa on helppo pyytää lisää, mutta sitä ei kysytä, miksi maksamme Euroopan kalleinta ruokaa ja ylisuuria veroja.

Hänen mukaansa suomalaisten maksamat maksut piilotetaan koko ajan ja ne pitäisi saada julkisiksi. Sama juttu koskee sekä valtion laitoksia, että esimerkiksi kauppojen etukorttijärjestelmiä: molempien todelliset kustannukset jäävät yksittäisen ihmisen kohdalla hämärän peittoon.

– Mutta emme näköjään halua pureutua oikeaan ongelmaan, vaan ajatellaan, että jostain tulee aina lisää rahaa.

Siitarin mukaan myös perjantain mielenilmauksen osanottajien pitäisi tajuta, että työpaikoilta poistumisen kustannukset maksavat kaikki kansalaiset.

Vuorolisät rasittavat yrittäjää

Hän kertoo, että erilaiset vuorolisät rasittavat suomalaisia yrittäjiä runsaasti. Hän vertaa tilannetta Saksaan, jossa ei ole vuorolisiä käytössä.

– Teen siellä työvuorolistat muutamassa tunnissa, kun Suomessa siihen kuluu useita päiviä.

Hänen mukaansa Suomen työehtosopimukset rajoittavat työntekijöiden mahdollisuutta tehdä töitä muita enemmän ja ansaita siten ylimääräistä:

– Jos työntekijä haluaa täällä ansaita, hänen pitää hakea toinenkin työpaikka. Ja sitten joudutaan taas yhteen sovittamaan työvuoroja.

Hänen mukaansa tekemättömien töiden maksaminen kaihertaa eniten yrittäjän mieltä:

– Vapaapäiviä on paljon. Arkipyhiä ja palkallisia vapaita on paljon. Eikö olisi reilua maksaa vain siitä työstä, minkä jokainen tekee itse?

Ota kantaa

Pitäisikö bruttopalkka maksaa suoraan käteen, jonka jälkeen palkansaaja maksaisi itse veronsa?

Pitäisi 54% Ei pitäisi 46%
Ääniä yhteensä 95095

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt