Aune, Oona

Kotimaa

IS:n juttu sotaveteraaneilta varastetusta lampaasta kosketti - yksityinen lahjoittaja päätti antaa uuden lampaan

Julkaistu:

Lammas luovutetaan sotaveteraaneille huomenna.
Ilta-Sanomat kirjoitti tiistaina Rovaniemen sotaveteraanien varastetusta lampaasta. Veljeskodin lammashaan suurin ja komein lammas lähti pitkäkyntisten matkaan viime viikolla. Veljeskodin ”lammasvastaavana” toiminut neuvontapalvelutyöntekijä Erkki Kumpula arveli, että lammas oli jo päätynyt rosvopaistiksi.

Lammasuutinen keräsi huomattavasti huomiota. Kumpula kertoo, että heti IS:n jutun julkaisemisen jälkeen Facebook räjähti yhteydenotoista.

– Juttu sai ihmiset liikkeelle. Se herätti auttamishalua. Näyttää, että veteraanien asia on ihmisten sydäntä lähellä, Kumpula kehuu.

Myös Lapin paikallismediat kirjoittivat juttuja varastetusta lampaasta. Myötätuntoisista kommenteista huolimatta itse lammasvarkaasta ei kuulunut mitään.

Mutta sitten tuli odottamaton yhteydenotto:

– Eräs rouva ilmoitti, että lahjoittaa veteraaneille uuden lampaan! Kyseessä on ammattilampuri ja veteraaneille annettava lammas on rekisterissä ja sen suku on tiedossa, Kumpula kertoo.

Hän kertoo, että lammas luovutetaan veteraaneille huomenna torstaina. Sotaveteraanit valitsevat sille nimen.

Juhlallisuuksien jälkeen lammas lähtee Ylitornioon viettämään talvea. Ensi kesänä se pääsee uusine kumppaneineen Veljeskodin lammashakaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  2. 2

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  3. 3

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  6. 6

    Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

  7. 7

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  8. 8

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  9. 9

    Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

  10. 10

    IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Iskevätkö haastajat Sauli Niinistöä nyt uudella puhdilla?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  8. 8

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  9. 9

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  2. 2

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  3. 3

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  6. Näytä lisää