Valio veti maitoa myynnistä ilkivallan takia – Poliisi: ”Raukkamainen teko”

Julkaistu:

Valio ilmoitti poistavansa myynnistä erän täysmaitoa epäillyn ilkivallanteon takia tiistaina. Asia on siirtynyt Helsingin poliisin tutkintaan. Poliisi kuvailee ilkivaltatekoa raukkamaiseksi.
Ilkivallan teon epäillään kohdistuneen Valion yhteen punaiseen täysmaitopurkkiin, joka oli Haagassa sijaitsevassa kaupassa. Valio veti tämän takia kaikki Haagan myyntipisteissä myytävät täysmaitopurkit pois myynnistä. Jo ostetut tuotteet pyydettiin palauttamaan myymälään hyvitystä varten.

Rikosylitarkastaja Juha Laaksonen ei suostu kertomaan, minkälaisesta ilkivallanteosta on kyse. Poliisi selvittää sitä, tehtiinkö ilkivallanteko kaupan sisällä vai tuotiinko maitopurkki kaupan ulkopuolelta.

– Meille tuli tieto, että maitotuote on otettu (kaupan hyllyltä) sivuun henkilökunnan toimesta. En halua tässä vaiheessa sanoa yksityiskohtia asiasta. Selvitämme sitä, mistä tässä on kyse. Onko yksittäinen kauppiaaseen kohdistunut teko vai onko yksittäinen asiakas suivaantunut jostain, Laaksonen selvittää.

Poliisin tietoon ei ole tullut, että muut maitotuotteet olisivat joutuneet ilkivallanteon kohteeksi. Laaksonen kuvailee tekoa raukkamaiseksi.

– Nyt on aloitettu tuotteen ja tapauksen tutkintatoimet. Yritämme sitä selvittää, kuka on liikkeessä mahdollisesti vieraillut. Onhan tämä raukkamainen teko, Laaksonen selvittää.

Poliisilla ei ole tällä hetkellä epäiltyä tekijää. Teko tutkitaan ilkivaltana, mutta rikosnimike tai rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana.