Toni, Anton

Kotimaa

Haaksirikko, joka ei unohdu

Julkaistu:

Maailmalla törmää toisinaan merkillisiin todisteisiin sekä suomalaisten pitkään jatkuneesta kansainvälisyydestä että kansainvälisestä yhteenkuuluvuudesta.
Joulukuun toisena päivänä vuonna 1924 nelimastoinen suomalainen kuunari Port Caledonia upposi Ranskan Atlantin rannikolla. Alus oli kuljettamassa neljän tuhannen tonnin salpietarilastia Chilestä Ranskaan. Laiva oli varustettu Uudessakaupungissa.

Alus oli jo ohittanut Chassironin majakan ja oli purjehtimassa aamuyöllä kohti La Rochellen satamaa. Yllättäen nousi ankara myrsky. Se paiskasi laivan Antiochen karikkoihin vain muutaman kilometrin päässä määräsatamasta. Miehistön voimat eivät riittäneet purjeiden reivaamiseen riittävän nopeasti.

Samalle rannikolle on vuosien mittaan uponnut muitakin laivoja. Port Caledonian kohtalon tekee erityiseksi se, että seudun asukkaat elivät koko onnettomuuden silminnäkijöinä kykenemättä pelastamaan yhtäkään sielua. Turhautuneisuus jäi yhteiseen muistiin voimakkaampana kuin yksikään toinen haaksirikko.

Saint-Denis d’Oleronin pikkukaupungin asukkaat yrittivät ensin saada pelastusveneitä veteen. Aamulla seitsemän aikaan saaren kaikki pelastajat veneineen olivat rantavedessä valmiina lähtöön, mutta siitä ei monimetristen aaltojen vuoksi tullut mitään moneen tuntiin.

Kun lähtö vihdoin onnistui, venekunnat toisensa jälkeen uupuivat matkalle. Useimmat miehet olivat maatyöläisiä ja soutajina kokemattomia. Veneitä ei oltu rakennettu ja varustettu näin kovaa merenkäyntiä varten.

Port Caledonian isomasto katkesi puoli yhdeltätoista ja sen jälkeen muut mastot kymmenen minuutin välein. Puolen päivän aikaan kaupunkilaiset näkivät vielä viitisentoista miestä elossa hylyn päällä.

Neljän aikaan iltapäivällä hengissä enää kolme miestä. Laiva hajosi vähitellen kokonaan. Viimeinen merimies heittäytyi mereen puoli viideltä.

Kaikki kaksikymmentäviisi menehtyivät. Kapteeni Alfred Karlsson oli kotoisin Ahvenanmaalta ja seitsemän muuta muualta Suomesta. Laivalla palveli merimiehiä myös Englannista, Saksasta, Ruotsista, Tanskasta, Unkarista, Romaniasta, Norjasta ja Hollannista.

Vain kaksi ruumista jäi löytämättä. Arvokkaat hautajaiset järjestettiin jo viisi päivää onnettomuuden jälkeen. Saattoväkeä oli tuhatkunta.

Saint-Denis’n hautausmaalle pystytettiin myöhemmin Suomen valtion toimesta muistomerkki, johon on kaiverrettu hukkuneiden nimet. Onnettomuudesta on sävelletty ja sanoitettu laulu, joka riipaisevasti kertoo yhteiseen muistiin jääneen tapahtuman.

Sukeltajat löysivät muutama vuosi sitten laivan kellon, joka on nyt esillä Chassironin museossa. Majakan edustalla Haaksirikkoisten puistossa Port Caledonialla on näkyvä paikka.

Viime vuonna haaksirikon muistolle järjestettiin 90-vuotisjuhla. Ensi vuodelle kaavaillaan kulttuurivaihtoa, jossa Saint-Denis ja Uusikaupunki muistelevat yhteistä murhettaan.

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    2. 2

      Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    5. 5

      Suosittu juontaja puhkesi kyyneliin kesken tv-lähetyksen – saa ensimmäisen lapsensa 46-vuotiaana

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

    8. 8

      Suvi Pitkänen avautuu terveysongelmistaan: lihoi mysteerisairauden vuoksi yli 10 kiloa – epäilty aivokasvain paljastuikin aivan muuksi

    9. 9

      Sami Jauhojärvi palaa kilpaladuille jo tänään! Hiihtää yllättäen Lahdessa

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    2. 2

      Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

    5. 5

      Suosittu juontaja puhkesi kyyneliin kesken tv-lähetyksen – saa ensimmäisen lapsensa 46-vuotiaana

    6. Näytä lisää