Lempi

Kotimaa

Näin ankea oli tuhannen lukiolaisen ”lakkolounas” Vantaalla: ”Tarjolla piti olla myös muroja, niitä ei saatu”

Julkaistu:

Noin tuhat lukiolaista sai niukan kouluruoan.
Vaskivuoren lukion kouluruokailu Vantaalla muuttui tavallisesta keveämmäksi perjantaina palkansaajien mielenilmauksen vuoksi.

– Pystyimme tarjoamaan vain ruisleipää, näkkileipää, juustoviipaleen, banaania ja vettä, koulun apulaisrehtori Jari Danska kertoo.

Koulussa on hänen mukaansa noin tuhat oppilasta. Keveään ruokailuun tuli lisäksi vielä heikennystä aivan viime hetkellä.

– Aikaisemman tiedon mukaan tarjolla piti olla myös muroja, mutta niitä ei saatu, Danska pahoittelee.

Hänen mukaansa tilanne tiedettiin onneksi jo hieman etukäteen ja siihen voitiin varautua.

– Ilmoitimme jo aiemmin oppilaille ja vanhemmille, että ruokailu on yhden päivän aikana tavallista heikompi. Kyse on siis siitä, että osa ruoan jakelua tekevistä on mukana ja nyt voimme toimia vain näin, Danska painottaa.

Oppilaat suhtautuivat tyynesti

Jaakko Lehtonen opiskelee Vaskivuoren lukiossa.

– Työntekijöitä ruokalassa näytti olevan vain yksi, vaikka koulussa on tuhat oppilasta. Äsken näin sentään toisenkin ruokalan työntekijän. Ymmärrän toki poikkeuksellisen tilanteen ja tätähän kestää vain tämän yhden päivän, hän kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

  4. 4

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  5. 5

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  6. 6

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  7. 7

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  8. 8

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  9. 9

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  2. 2

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  3. 3

    Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

  4. 4

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  5. 5

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  6. Näytä lisää