Toni, Anton

Kotimaa

Luulajassa pakolaisilla on yksi tavoite: pääsy Suomeen – ”Oleskeluluvan saa sieltä nopeammin”

Julkaistu:

Ilta-Sanomat kävi katsomassa, mitä oikeasti tapahtuu Ruotsin Luulajassa, josta pakolaisten virtaa ohjataan Suomeen.
Luulajaan tulevat turvapaikanhakijat tarttuvat junasta astuessaan puhelimeen. Ehkä he kysyvät neuvoa seuraavasta etapista. Osa menee valmiiden lippujen kanssa pyytämään apua aseman henkilökunnalta.

Jokaisella on vain yksi tavoite: päästä Suomeen. Tiistaina kahdella junalla Etelä-Ruotsista tuli Luulajaan reilut 400 turvapaikanhakijaa.

Parin sadan metrin päässä on bussiasema, jossa turvapaikanhakijoiden joukkoa on vastassa 20 vapaaehtoista.

Aukiolla on myös puolenkymmentä poliisia, jotka seuraavat taustalla turvapaikanhakijoiden siirtymistä busseihin. Turvapaikkaviranomaisia ei näy.

Vapaaehtoiset tarjoavat banaaneja, persikoita, keksejä, vettä ja teetä. Kaikki sujuu rauhallisesti, väsyneet ihmiset ovat kiitollisia avusta ja etenkin neuvoista, miten pääsee Suomeen menevään linja-autoon.

Vapaaehtoiset vastaavat turvapaikanhakijoiden kysymyksiin. Vapaaehtoisten joukossa on kolme keltaliivistä arabiankielistä tulkkia. Muut auttavat englanniksi.

”Tilanne on vakava, jos Suomi alkaa käännyttää heitä takaisin”

Luulajalainen Ida Årbro on huolissaan tiedosta, että Suomi aikoo tiukentaa rajavalvontaa.

– Suljetaanko raja? Mitä me sitten teemme, jos pakolaiset käännytetään takaisin. Meillä ei ole heille majoitusta.

Årbron mukaan Luulajassa turvapaikanhakijoille on tarjolla vain yksityisten koteja.

– Muutaman voisimme varmaan sijoittaa yliopistolle. Ehkä meidän pitää yrittää saada kesämökkejä pakolaisten käyttöön. En tiedä, onnistuuko se. Tilanne on vakava, jos Suomi alkaa käännyttää heitä takaisin.

Årbro on yksi 150 luulajalaisesta auttajasta ja vapaaehtoistyön organisoijista.

– Teen tätä, koska apua tarvitaan. Meitä on joka päivä 20 neuvomassa kysyjiä ja tarjoamassa ruokaa. Turvapaikanhakijoiden asioita hoitavan viranomaisen olen nähnyt paikalla vain yhden kerran.

Vapaaehtoisten joukossa on myös Ruotsin kirkon ja lähetyskirkon väkeä. Pakolaisia alkoi tulla suuria määriä Luulajaan kolme viikkoa sitten. Vapaaehtoiset aloittivat työnsä kaksi viikkoa sitten.

– Me emme osanneet odottaa tällaisia määriä. Oli pakko organisoitua nopeasti, sillä onhan heidän apua saatava.

Yksikään tulijoista ei ole jäänyt Luulajaan.

– He uskovat, että Suomesta saa helpommin turvapaikan. Ja he tietävät, että Ruotsissa rekisteröityminen voi johtaa palauttamiseen. Sitä he pelkäävät.

”Irakilaiset uskovat, että he saavat Suomessa turvapaikan helpommin”

Tiistaina aamupäivällä kaksi ylimääräistä bussia on jo valmiina viemään turvapaikanhakijoita Ruotsin ja Suomen rajalle. Ihmiset kerääntyvät rauhallisesti jonoihin ja odottavat tyynesti matkan jatkumista.

– Kaikki haluavat Suomeen – Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle. He haluavat Suomeen, koska siellä on ystäviä ja sukulaisia, vapaaehtoisena toimiva Olle Scherling sanoo.

– He ovat selvästi tutkineet reitit tarkoin. He saavat tietoa myös internetistä. Kun he kysyvät apua, me neuvomme ja ohjaamme heitä Haaparannan busseihin. Minulla ei ole tietoa, missä he voisivat rekisteröityä.

– He eivät halua jäädä Ruotsiin. Irakilaiset uskovat, että he saavat Suomessa turvapaikan helpommin kuin Ruotsissa. Siitäkin puhutaan, että syyrialaisten on helpompi jäädä Saksaan ja Ruotsiin, mutta en tiedä varmasti, Scherling kertoo.

Arabiankielinen vapaaehtoistulkki toteaa, että irakilaiset sanova, että Suomessa on hyvä.

– Oleskeluluvan saa nopeammin, koska Suomessa ei ole niin paljon pakolaisia kuin Ruotsissa. Siksi käsittelyajatkin ovat lyhyempiä. Näin he minulle kertovat, Luulajassa asuva tulkki kertoo.

”Meidän on saatava perheemme nopeasti tänne”

Syyrialainen Mohammed kertoo hakeneensa tietoa turvallisesta maasta ja matkustamisesta Facebookista. Sosiaalisen median tietoihin hän luotti matkallaan Saksasta Ruotsiin ja Tukholmasta edelleen Luulajaan.

– Meidän perheemme jäivät kotiin. Emme uskaltaneet riskeerata vaikealla matkalla. Meidän on saatava heidät nopeasti tänne, Mohammed sanoo.

Hänelläkin on se käsitys, että Suomessa turvapaikkalupakäsittely on nopeampaa kuin Ruotsissa. Siksi perheen saaminen pois sodan runtelemasta Syyriasta on myös nopeampaa.

Muthannasta Irakista tuleva Mohammed uskoo, että Suomi on armollinen ja suvaitseva pakolaisille.

– Niin Irakissa Suomesta puhutaan. Minulla ei ole ystäviä täällä, mutta olen hankkinut tietoa Suomessa asuvilta irakilaisilta Facebookissa.

Tappouhkauksien takia kotimaansa jättänyt Mohammed aikoo pysähtyä Kemiin ja pyytää heti sieltä turvapaikkaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  2. 2

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  3. 3

    Natsirikollisten jahtaajat lähettivät kirjeen presidentti Niinistölle – taustalla suomalaisen SS-miehen hyytävä kirje

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

  8. 8

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  9. 9

    Pandat lähtivät kohti Ähtäriä – video Kiinasta näyttää pitkän muuttomatkan alun

  10. 10

    Syytetyt teinipojat ja uhreiksi aiotut vanhemmat pyytävät salaista käsittelyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  3. 3

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  4. 4

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  5. 5

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  6. 6

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  9. 9

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  10. 10

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  2. 2

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  3. 3

    Natsirikollisten jahtaajat lähettivät kirjeen presidentti Niinistölle – taustalla suomalaisen SS-miehen hyytävä kirje

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

  6. Näytä lisää