Severi

Kotimaa

Lakot ja ulosmarssit SAK:n pöydällä huomenna – ”Kentällä on koko joukko painetta”

Julkaistu:

Leikkaukset
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n työvaliokunta piti tänään valmistelevan kokouksen, jossa tapetilla oli ainoastaan yksi asia: hallituksen esittämät työmarkkinaratkaisut. Huomenna panokset kovenevat.
SAK:n työvaliokuntaan kuuluu keskeisten suomalaisten ammattiliittojen johtoa. Kokoukseen osallistunut Palvelualojen ammattiliitto PAM:in puheenjohtaja Ann Selin on tilaisuuden suhteen niukkasanainen.

– Työvaliokunta on valmisteluelin ja valmistelimme huomista hallituksen kokousta. Meillä ei ollut kuin tämä yksi asia. Sitä en sen enempää kuitenkaan kommentoi. Huomenna käsitellään sitä hallituksen kanssa.

Selin ei ota kantaa siihen, ryhtyvätkö ammattiliitot tällä viikolla nähtyjä ulosmarsseja suurempaan työtaisteluun.

– Niin kuin sanoin, en kommentoi sitä. On reilua, että asia kuullaan huomenna kokouksessa eikä median kautta.

– Tänään puhuttiin tilanteesta ja hallituksen ulostulosta näiden työmarkkinaratkaisujen osalta ja heikennyksistä työntekijöiden asemaan ja siitä, kuinka tähän kaikkeen sitten yhdessä reagoidaan.

”Tilanne on vakava”

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta taas luonnehti Ilta-Sanomille kokouksen tunnelmaa vakavaksi.

– Pöydällä olevat asiat ovat vakavia ja tilanne on vaikea. Hallituksen pakkokeinot ja pakkolainsäädäntö tietysti puhuttaa, Eloranta sanoo.

Eloranta kertoo, että kokouksessa puhuttiin perjantaina hallituksen kokouksessa esitettävistä asioista, mutta ei mahdollisesta työtaistelusta.

– Ei mitään sellaista. Tässä katsottiin ihan rauhallisesti mitä huomenna tehdään.

– Huomenna varmaan käsitellään tilannetta ja niin kuin on todettu, kentällä on kyllä koko joukko painetta. Huomenna pohditaan miten sitä kyetään hoitamaan, jotta ihmiset pääsevät sanomaan mielipiteensä. Nythän on ollut näitä spontaaneja ulosmarsseja, huomenna on Citymarketit kiinni ja eilen oli SSAB. Se kertoo siitä, että väki on aika vihaista, Eloranta lisää.

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen päätöstä nostaa vuonna 2013 käyttöön otetun solidaarisuusveron alarajaa pitää oikean suuntaisena, mutta riittämättömänä.

– Budjettiriihestä ei kokouksessa puhuttu, mutta odotettujahan nämä olivat. Ne tuntuvat kuitenkin ehkä vähän pieneltä mediatempulta kuin varsinaiselta ratkaisulta asioihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    6. 6

      Perussuomalaiset vaatii yksityisautojen seurannan poistamista LVM:n ohjelmasta – kaksi päivää myöhässä

    7. 7

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    8. 8

      Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

    9. 9

      Esikoululaisen äidiltä kovia syytöksiä HS:ssa – varhaiskasvatusjohtaja vastaa kritiikkiin: ”En tunnista näitä asioita”

    10. 10

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    9. 9

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    10. 10

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    2. 2

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    3. 3

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    4. 4

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    5. 5

      Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

    6. Näytä lisää