Hilma

Kotimaa

R-kioskin toimitusjohtaja: Laajennamme ja tarvitsemme lisää henkilökuntaa

Julkaistu:

Yritystoiminta
R-kioskit täyttävät torstaina 105 vuotta. Suomen R-kioskien toimitusjohtaja lupaa, että ketju tuottaa lisää työpaikkoja lähitulevaisuudessa.
Pitäjänmäessä, Takomotiellä juhlittiin keskiviikkona Suomen onnekkainta R-kioskia. Veikkauksen ja R-kioskin yhteisessä kilpailussa mitattiin, millä kioskilla voitettiin eniten rahapelivoittoja. Veikkauksen myyntijohtaja Kimmo Tolonen kertoo, että Takomotiellä rahapelejä voitettiin kolmen kuukauden aikana yli miljoonan euron arvosta. Myös Naapurit-pelissä pelattiin kioskilla yli 10 000 euron voitot.

– Isot potit vaikuttivat palkintoon. Yleisesti potit jakaantuvat tasaisesti kioskien kesken, Tolonen pohtii.

Tolonen paljastaa, että jos jollekin kioskille putkahtaisi esimerkiksi 40 miljoonan Eurojackpot-voitto, niin sitä olisi jo vaikea kiriä kiinni.

Kukitukseen osallistui myös Suomen R-kioskin toimitusjohtaja Johannes Sagnes. Norjalainen Sagnes paljastaa, että 620 kioskia sisältävä ketju tähtää lähitulevaisuudessa laajentumiseen.

– Olemme tehneet suuria investointeja ja aiomme laajentaa. Sitä varten tarvitsemme jatkuvasti lisää franchise-yrittäjiä, Sagnes sanoo.

Tulevaisuudessa R-kioski tulee kilpailemaan entistä enemmän päivittäistavaraliikkeiden kanssa.

– Olemme viime aikoina laajentaneet valikoimaa kahvilan ja elintarvikeliikkeen suuntaan. Siihen asiaan sopivat myös veikkauspelit erinomaisen hyvin, Sagnes sanoo.

Myös R-kioskien viestinnästä vastaava Karin Gummerus tähdentää, että laajentuminen koskee nimenomaan palveluvalikoimaa.

Panostusta tulee juurikin ruoka- ja delipuolelle. Lisäksi esimerkiksi uusia posteja avataan kioskeihin. Palveluiden valikoima on jo nyt varsin monipuolinen.

– Tarkoitus on, että meiltä saisi kaikkea, mitä tarvitaan nopeasti ja helposti.

Gummerus kertoo, etteivät hallituksen kaavailemat ylityö- ja sunnuntailisien pienennykset vaikuta R-kioskien suunnitelmiin suoraan, vaan muutokset jäävät kioskiyrittäjien päätettäviksi.

– Meillä kioskit ovat yrittäjävetoisia. Jokainen yrittäjä päättää itse paljonko tekee ja teettää työtä.

R-kioski oy:n omistaa norjalaistaustainen Reitan Convenience, jonka liikkeitä löytyy Suomen lisäksi, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Baltian maista.

Katso ISTV:n video R-kioski Takomotie 33:n nimityksestä Suomen onnekkaimmaksi R-kioskiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    6. 6

      Seija Kinnunen tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    7. 7

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Huojentavia tietoja Krista Pärmäkosken terveydestä – kahdella muulla suomalaishiihtäjällä ongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    5. 5

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    6. 6

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    4. 4

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    5. 5

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    6. Näytä lisää