Seija

Kotimaa

Jotain oikein, jotain väärin ja jotain oikein hyvää – 5 ajatusta pakolaiskriisistä

Julkaistu:

Pakolaiskriisi koettelee ennennäkemättömällä tavalla Eurooppaa. Suomen osalta siihen liittyy oikeita ja vääriä sekä myös hyvin kauniita ajatuksia.
1. Oikein: pakolaisten auttaminen. Suomella on toki jättimäisiä taloudellisia haasteita, mutta emme me silti voi huolehtia vain itsestämme aikana, jolloin lapsia tukehtuu salakuljettajien rekkoihin tai huuhtoutuu kuolleina eurooppalaisten turistien käyttämille hiekkarannoille.

On täysin ymmärrettävää, että moni suomalainen on huolissaan Suomen työttömistä ja muista hädänalaisista. Huoleen on aihetta: Suomen talous sukeltaa hurjaa vauhtia ja väistämättä pakolaisvyöry nielee rahaa. Huoli omista ei kuitenkaan saisi muuttua vihaksi muita kohtaan.

Suomi on kulkenut rankan matkan sisällissodan repimästä yhteiskunnasta nykyiseksi äärimmäisen turvalliseksi valtioksi. Jokainen ääneen huudettu tappouhkaus vie meitä askeleen taaksepäin sitä pitkää tietä, jonka alkupäässä oli kovin, kovin pimeää.

Eikä voi kuin ihmetellä historiantajuttomuutta, joka saa jonkun kiskomaan natsilipun salkoon vastaanottokeskuksessa – Torniossa. Eivätkö natsilipun heiluttajat ole koskaan kuulleet natsi-Saksan ja Suomen taisteluista Lapin sodan aikana?

2. Väärin: historialla ratsastaminen. Jos historiantajuttomuus on murheellista, vastenmielistä on sekin, kun historialla yritetään lyödä toista ja kiillottaa omaa kuvaa.

Esimerkiksi Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström on syyllistänyt suomalaisia (ja samalla kehunut Ruotsia) muistuttamalla, että Ruotsi tarjosi suojaa kymmenilletuhansille suomalaislapsille sodan aikana. Se on totta. Mutta yhtä totta on sekin, minkä Wallström jättää sanomatta: Ruotsi valtiona katsoi kirjaimellisesti vierestä, kun sen pieni naapurikansa kävi dramaattista eloonjäämistaistelua jättimäistä vihollista vastaan.


Ruotsi suostui avaamaan ovensa pienille ja söpöille lapsille, mutta ei ollut kiinnostunut naisten, vanhusten eikä varsinkaan rintamalla taistelleiden nuorten miesten auttamisesta. ”Kannattaisi muistaa oma historiansa”, pilkkasi Wallström suomalaisia. Ehkä Ruotsinkin kannattaisi muistaa omansa.

Ja mitä sotalapsiin itseensä tulee, kokemus oli monelle rankka. Moni unohti äidinkielensä ja osa lapsista kadotti jopa lopullisesti yhteyden omiin suomalaisvanhempiinsa. Siksi nykyisin pakolaislapsia ei sijoiteta mielellään yksityiskoteihin, vaikka tässäkin kriisissä moni suomalainen olisi heitä valmis vastaanottamaan.

3. Oikein: kovimmassa hädässä olevien asettaminen etusijalle. Suomen täytyy ehdottomasti auttaa, mutta on järkevää yrittää auttaa sekä paikan päällä että turvapaikkoja tarjoamalla. Kaikkia mahdollisia turvapaikanhakijoita Suomi ei yksinkertaisesti voi sijoittaa, vaikka sellaisiakin näkemyksiä esiintyy.

Esimerkiksi Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson visioi, että Suomi voisi alkaa jakaa viisumeita kaikille sotaa pakeneville ja kaikille, jotka sanovat tulevansa etsimään töitä. Eli käytännössä avoimet ovet. Niin: hallitsematon pakolaisvyöryhän varmasti helpottuu sillä, että tehdään siitä entisestäänkin hallitsemattomampaa.

Suomen tulee kantaa oma vastuunsa, mutta etusijalle tulee asettaa ne ihmiset, joilla on suurin hätä. Tämä tarkoittaa muun muassa panostuksia hakemusten käsittelyprosessiin, jotta saadaan nopeasti karsittua ne, jotka eivät turvapaikkaa tarvitse.


Se voi kuulostaa kovalta, mutta on hyvä ymmärtää, että jokainen väärin perustein turvapaikkaa hakeva vie paikan sellaiselta, jolla on suuri hätä. Siksi Suomi teki aivan oikein, kun esimerkiksi kesällä satoja albanialaisia palautettiin takaisin kotimaahansa. Heidän tulonsa taustalla oli järjestelmällistä toimintaa ja houkuttimena raha.

Vastaavasti Suomi tekee aivan oikein vastaanottaessaan ihmisiä, jotka pakenevat esimerkiksi Syyrian veristä, kaoottista ja äärimmäisen julmaa sisällissotaa. Kenenkään, joka on nähnyt yhdenkin barbaarimaisen Isisin teloitusvideon tai kuvia murskaksi pommitetuista kaupungista, ei pitäisi ihmetellä, miksi syyrialaiset kulkevat pitkin Euroopan teitä koko omaisuus pienessä repussa.

4. Väärin: nykypakolaisten vertaaminen Yhdysvaltoihin lähteneisiin suomalaissiirtolaisiin tai Karjalan evakoihin. Ihmisten toiveet ja hätä eivät pohjimmiltaan juuri muutu, mutta yhteiskunnat ovat erilaisia. Suomi ei ole – eikä toivottavasti kukaan haluakaan, että olisi – 1800-luvun lopun Yhdysvallat.

Siteerataanpa vuodelta 1895 olevaa kirjoitusta (Lähde: Siirtolaisuusinstituutti): ”Niiltä siirtolaisilta, jotka Amerikkaan saapuwat, tarkoituksella maahan jäädä, waaditaan takeita siitä, että woiwat siellä kunnolla tulla toimeen, joutumatta yhteiskunnan rasitukseksi. Terweys ja työhön kykenewäisyys otetaan siinä suhteessa erittäin huomioon. Kiwulloiset henkilöt ja raajarikkoiset, ellei heillä ole takaajia, jotka lupaawat heistä huolta pitää, lähetetään armotta takaisin siihen maahan, josta owat matkalle lähteneet. Sama kohtalo tulee niitten osaksi, joilla ei ole rahoja maahan saapuessa, sillä pieni määrä sitä pitää olla itse kullakin tulokkaalla.”

Ei nyky-Suomi voisi toimia näin: emme me voisi kieltää turvapaikkaa sillä perusteella, että hakija on sairas tai raajarikkoinen. Päinvastoin. Juuri kärsivillehän koko turvapaikkajärjestelmän tulisi antaa suojaa.

Siirtolaisrinnastusta viljelevät eivät ymmärrä nykyajan haasteita: koska Suomi on hyvinvointivaltio, meillä on ihan erilainen vastuu turvapaikanhakijoista kuin 1800-luvun lopun Yhdysvalloilla oli silloisista maahanmuuttajista. Ei Yhdysvaltojen tarvinnut perustaa vastaanottokeskuksia, avustaa työnhaussa, ruokkia nälkäisiä ja tarjota pakkasella kattoa pään päälle – meidän täytyy yrittää näin tehdä, kuten muidenkin Euroopan maiden. Sivistysvaltion periaatteet velvoittavat.


Turvapaikanhakijoita on verrattu usein myös Karjalan evakoihin. Sekin vertaus on ongelmallinen. Totta on, että nytkin moni pakenee sotaa ja on joutunut jättämään rakkaat kotiseutunsa. Mutta ratkaisevat erot käytännön elämässä ovat nämä: evakoille kieli, maan tavat ja kulttuuri olivat kaikki tuttuja, koska he muuttivat oman maansa sisällä.

Suomeen nyt tulevilla turvapaikanhakijoilla ei ole näistä mitään. Ei yhteistä kieltä kantaväestön kanssa, ei yhteistä kulttuuria, ei suomalaisen yhteiskuntaelämän tuntemusta. Kaikki, ihan kaikki – säästä säädöksiin ja luonnosta lakeihin – on hyvin erilaista kuin heidän entisellä kotiseudullaan.

Jos me nyt vertaamme turvapaikanhakijoita evakoihin, asetamme samalla pakolaisille itselleen epärealistisia paineita ja järjestelmälle epärealistisia odotuksia. Jos pakolaiset kerran ovat kuin evakot, äkkiähän he sulautuvat osaksi suomalaista yhteiskuntaa! Näin ei kuitenkaan ole (eikä sopeutuminen itse asiassa ollut helppoa evakoillekaan: moni on kipuillut asian kanssa koko elämänsä).

Paitsi että Suomi joutuu valmistautumaan pakolaisten vastaanottoon, on valmistauduttava myös siihen, mitä tapahtuu sitten, kun he jäävät tänne. Jotta pakolaisten elämä uudessa maassa alkaisi sujua, he tulevat tarvitsemaan opetusta kielessä, kulttuurissa ja suomalaisen yhteiskunnan käytännöissä. Jos tätä ei ymmärretä, edessä voi olla ihan uusia ongelmia.

5. Hyvää: ihmisissä herännyt halu auttaa. Lukuisat suomalaiset ovat antaneet rahaa, vieneet turvapaikanhakijoille vaatteita ja tarjonneet kotiaan majoitukseen. Se on vilpittömän hieno asia – riippumatta ihmisen taustasta, ammatista tai asemasta. Jos empatia näkyy konkreettisina hyvinä tekoina, siitä ei voi kuin iloita.


Siksi on kummallista, että pääministeri Juha Sipilän päätös oman kodin luovuttamisesta tarvitsijoille on herättänyt joissain närää. Joidenkin mielestä kyse on sinisilmäisyydestä, toisten mielestä taas pääministerin pitäisi keskittyä isompiin asioihin.

Yksi toimittaja esimerkiksi listasi, että Sipilän pitäisi nyt hoitaa nämä seuraavat asiat kuntoon:”Sipilän olisi nyt hyvä kertoa maan hallituksen askelmerkit sille, miten Syyria saadaan vakautettua, Pohjois-Afrikka rauhoitettua ja EU:n siirtolaisvirroille ja vaarallisille salakuljetusreiteille järkevät, hallittavat ja turvalliset vaihtoehdot.” Onnea vaan. Nobel lienee varma, jos Sipilä löytää kaikkiin noihin ratkaisun.

Sipilä on toki pääministeri pääministerin velvollisuuksineen, mutta hän on myös ihminen omine taustoineen. Monelta on ehkä unohtunut, että Sipilät ovat itsekin hiljattain kokeneet äärimmäisen raskaan menetyksen: perheen nuorin poika kuoli vain puoli vuotta sitten täysin yllättäen. On kunnioitettavaa, että Sipilät haluavat ja jaksavat kanavoida omaa suruaan itselleen tuntemattomien ihmisten pelastamiseksi.

Juha Sipilä on kertonut, että idea kodin luovuttamisesta turvapaikanhakijoille tuli hänen Minna-Maaria-vaimoltaan. Jos miettii, eleessä on oikeastaan pohjimmiltaan kyse tästä: yhden kuolleen pojan äiti auttaa, jotta jonkun toisen äidin poika voisi saada elämän.

Se on syvästi koskettava, mutta myös toivoa antava ajatus.

Artikkelia muokattu 9.9.2015 kello 21.43: Amnestyn näkemystä täsmennetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      The Voice of Finlandiin suuri sääntömuutos – myös yksi juontajista vaihtuu

    2. 2

      ”Lasermies” piti Tukholmaa kauhun vallassa puoli vuotta – syytetään nyt Auschwitzista selviytyneen naisen murhasta

    3. 3

      Anneli Auer pidätteli kyyneleitä oikeudessa: ”En ole nähnyt nuorimpia lapsiani vuosiin”

    4. 4

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    5. 5

      Postilaatikkoriidan seuraukset: Sami Hintsanen vaatii naapurilleen lähestymiskieltoa

    6. 6

      Raju välikohtaus jäähallissa Espoossa – silminnäkijä: Aikuinen löi kiekkojunioria pelin jälkeen

    7. 7

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    8. 8

      Luotsiveneturmassa kuolleiden työkaverit julkaisivat koskettavan kirjoituksen: ”Levätkää rauhassa tyynemmillä merillä”

    9. 9

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    10. 10

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    4. 4

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    5. 5

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    6. 6

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    7. 7

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    8. 8

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      The Voice of Finlandiin suuri sääntömuutos – myös yksi juontajista vaihtuu

    2. 2

      ”Lasermies” piti Tukholmaa kauhun vallassa puoli vuotta – syytetään nyt Auschwitzista selviytyneen naisen murhasta

    3. 3

      Anneli Auer pidätteli kyyneleitä oikeudessa: ”En ole nähnyt nuorimpia lapsiani vuosiin”

    4. 4

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    5. 5

      Postilaatikkoriidan seuraukset: Sami Hintsanen vaatii naapurilleen lähestymiskieltoa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    4. 4

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    5. 5

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. Näytä lisää