Sebastian

Kotimaa

Heiltä leikataan eniten – osalla lisät jopa 37% ansioista

Julkaistu: , Päivitetty:

Vuorolisät
Tilastokeskuksen tiedoista selviää, että hallituksen kaavailemat säästötoimet purevat kovaa etenkin valtiolla ja kunnilla työskenteleviin.
Hallitus aikoo muun muassa puolittaa ylityökorvaukset ja pienentää sunnuntaikorvaukset aiemmasta sadasta prosentista 75 prosenttiin. Lisäksi pitkiä, erityisesti julkisella sektorilla olevia lomia lyhennetään 38.sta 30:een työpäivään.

Muutos koskee IS:n hallituslähteistä saamien tietojen mukaan myös yksityisten sektorien työntekijöitä, joiden vuosiloman pituus on yli kuusi viikkoa. Tämän mittaisia lomia on esimerkiksi osalla toimittajista sekä rahoitus- ja vakuutusalalla.

Palkkatilaston mukaan vuonna 2014 koko kuntasektorin kuukausipalkkaisilla työntekijöillä lisien osuus kokonaisansioista oli 19 prosenttia.

Kokonaisansioihin sisältyvät peruspalkan ja edellä mainittujen lisien lisäksi muun muassa lisä- ja ylitöiden ansio, päivystyskorvaukset sekä muut epäsäännöllisesti maksettavat lisät, tulospalkkioita lukuun ottamatta.

Lääkäreillä lisien osuus oli jopa 33 prosenttia, kun taas ylimmillä virkamiehillä vain viisi prosenttia. Lisien osuus kokonaisansioista oli miehillä suurempi kuin naisilla lähes kaikilla Tilastokeskuksen tarkastelemilla ammattialoilla.

Pienin lisien osuus oli johtajilla sekä toimisto- ja asiakaspalveluammateissa toimivilla naisilla (11 prosenttia). Heidän palkkaansa hallituksen säästötoimet vaikuttavat siis vähiten.

Lisät jopa 37% ansioista

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten kokonaisansioista lisien osuus taas oli noin 25 prosenttia vuonna 2014. Kuten kuntasektorilla, myös valtiolla kokonaisansioiden muodostuminen vaihteli ammattiryhmittäin: asiakas- ja palvelutyöntekijöillä lisien osuus oli suurin, 37 prosenttia. Valtiolla nämä työntekijät ovat pääasiassa poliiseja ja vartijoita.

Sotilailla säännöllisen työajan lisät muodostivat 32 prosenttia kokonaisansiosta, kun taas johtajilla säännöllisten lisien osuus palkasta oli 17 prosenttia.

Vuonna 2014 kokonaisansioiden keskiarvo oli valtion kokoaikaisilla palkansaajilla 3 837 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi maanpuolustuksen parissa työskentelevillä vuorotyölisien keskiarvo oli 445 euroa.

Liitot: työntekijöiden kuppausta

Työntekijäliittojen keskuudessa hallituksen toimet on otettu vastaan jyrkän kielteisesti. Julkisten- ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää hallituksen pakettia täysin kohtuuttomana.

– Sitä se on erityisesti julkisen sektorin naisilla, Eloranta sanoo tiedotteessaan.

Samoilla linjoilla on palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola.

– Haittalisät, kuten ilta-, yö- ja viikonlopputyökorvaukset koskevat erityisesti sellaisia ryhmiä kuten poliisit. Heillä nämä muodostavat merkittävän osan palkasta, Simola korostaa.

Työnantajapuoli: työllisyys ja talouden tasapaino paranee

Työnantajaosapuoli taas suhtautuu hallituksen esitykseen suopeammin. KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen toteaa, että yhteiskuntasopimuksen korvaavat säästötoimenpiteet parantavat työllisyyttä ja julkisen talouden tasapainoa. Jalosen mukaan työvoimakustannusten sopeuttaminen ja työpanoksen lisääminen kustannuksia kasvattamatta on välttämätöntä.

– Kunta-alalla pisimpien vuosilomien lyhentämien ja muut hallituksen esittämät keinot edellyttävät, että kunta-alan virka- ja työehtosopimukset on muutettava vastaamaan hallituksen esityksiä viimeistään seuraavalla neuvottelukierroksella. Nyt tarvitaan myös palkansaajajärjestöiltä kriisitietoisuutta, Jalonen kirjoittaa tiedotteessaan.

– Työmarkkinajärjestöillä oli oma etsikkoaikansa elokuussa löytää ratkaisuja maan talouden pelastamiseksi, mutta siinä epäonnistuttiin. Nyt hallitus on lupauksensa mukaisesti itse hakenut korvaavia säästöjä työvoimakustannuksiin.

Yllä olevalla videolla pääministeri Juha Sipilä perustelee, miksi mm. hoitajilta, poliiseilta ja kuljettajilta leikataan vuorolisistä.

Päivitys kello 7.22: Muokattu artikkelin otsikkoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    3. 3

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    6. 6

      Rocklegenda kaatui rappusissa ja kuoli

    7. 7

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    8. 8

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    9. 9

      Emmi Peltonen vai Viveca Lindfors? Taisto taitoluistelun olympiapaikasta ratkeaa tänään – ”Emme ole mitään kavereita”

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    3. 3

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    4. 4

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    6. Näytä lisää