Rasmus, Asmo

Kotimaa

Ulkoministeri Soini: Isis mukana turvapaikkabisneksessä

Julkaistu:

Timo Soinin mukaan turvapaikkabisneksen kokoluokka on 8–10 miljardia euroa.
Ulkoministeri Timo Soini (ps) kommentoi tänään eduskunnassa turvapaikanhakijoiden tulvaa sanomalla, että turvapaikkabisneksessä liikkuvat jättimäiset rahasummat.

– On arvioitu, että ihmiskaupan ja salakuljetuksen bisnesvaikutus on 8-10 miljardia (euroa). Eihän tällaista bisnestä voi ihmiskauppiaille ja muille luoda.

Soinin mukaan turvapaikkabisneksessä on mukana ”sekalaista seurakuntaa”.

– Kansainvälisesti on puhuttu siitä, että siellä on ikävä kyllä myös Isisin kavereita, Soini sanoi.

Suomeen 2400 turvapaikanhakijaa?

Hallitus käsittelee Timo Soinin mukaan perjantaina EU-komission ehdotusta, jonka mukaan Suomeen kaavaillaan sijoitettavaksi EU-kiintiöstä 2400 turvapaikanhakijaa tänne tähän mennessä tulleiden ja tulevien lisäksi.

Soini ei lähtenyt ennakoimaan hallituksen päätöksiä.

– Emme ole niin tyhmiä, että paljastaisimme neuvotteluvalttimme.

Soinin mukaan EU:sta löytyy puolisen tusinaa maata, jotka vastustavat komission pakkoon perustuvaa taakanjakoa.

– Sanoin kaksi kuukautta sitten, kun lähdettiin taakanjakoon, miten tulee käymään. Kyllä taas olin oikeassa.

Perussuomalaisilta eriävä mielipide

Suomi sitoutui kesäkuussa taakanjakoon, mutta silloin puhuttiin paljon pienemmistä turvapaikanhakijoiden määristä. Perussuomalaiset jätti eriävän mielipiteen hallituksen päätökseen.

Soinia nyppi tänään silmin nähden komission sekä suurten jäsenmaiden Saksan ja Ranskan ajama linja uudesta taakanjaosta 120 000 turvapaikanhakijan määrällä.

– Jos EU noudattaisi omia sopimuksiaan, nämä kaikki asiat käsiteltäisiin Unkarissa, Italiassa tai Kreikassa, mihin turvapaikanhakijat saapuvat. Tämän EU:n kanssa tuntuu olevan aina ongelma. Vedotaan, että on EU:n säännöt ja sitten kun tulee hankala tilanne EU ei noudata omia sääntöjään, Soini harmitteli.

Soinin mukaan nyt olisi tärkeintä saada turvapaikanhakijoiden tulva katkeamaan ja perustaa pakolaisleirejä EU:n ulkopuolelle.

– Jos sitä (tulvaa) ei saada tyrehdytettyä, hoidetaan vaan seurauksia eikä puututa syihin.

”Otetaan pakolaisleireiltä kaikkein hädänalaisimpia”

Soinin mukaan fiksuin tapa hoitaa pakolaiskriisiä olisi se, mitä Ison-Britannian pääministeri Davin Cameron on hänen mukaansa linjannut.

– Lähdetään ottamaan vapaaehtoiselta pohjalta ja silloin otetaan (pakolaisleireiltä) kaikista hädänalaisempia, jolloin sieltä tulee mukaan myös edustava joukko naisia ja lapsia.

– Eikä niin, että ihmiset kuskauttavat itsensä ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kautta Dublinin sopimuksen vastaisesti läpi Euroopan ja sitten lyö täällä anomuksen sisään, hän jatkoi.

Soinin mukaan nykytilanne johtaa siihen, että yli puolet, ehkä noin 60 prosenttia turvapaikkahakemuksista hylätään.

– Kyllä tämä täytyy uskaltaa sanoa, eikä sillä ole mitään tekemistä muukalaisvihamielisyyden kanssa, hän totesi.

Pakolaisleirien perustamisen lisäksi Soini pitää tärkeänä, että määritellään uudestaan se, mitkä ovat turvalliseksi luokiteltuja maita.

– Esimerkiksi kaikki EU-hakijamaat pitää olla turvallisia, Montenegro, Albania, Turkki ja tämäntyyppiset.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  2. 2

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  3. 3

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  4. 4

    Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. 6

    Trumpin pois potkiman FBI-johtajan mystinen Twitter-tili paljastui – villit veikkaukset alkoivat välittömästi

  7. 7

    Huippulupaus kaatoi kaljaa pikkukylässä kaksi viikkoa sitten, nyt miljoonat tunnistavat hänet – ”Mitä tähän sanoisi”

  8. 8

    Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

  9. 9

    Matt Damon avasi suunsa Harvey Weinsteinista: ”Tiesin hänen olevan k-sipää”

  10. 10

    Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  5. 5

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  6. 6

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  7. 7

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  8. 8

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

  2. 2

    Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

  3. 3

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  4. 4

    Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. Näytä lisää