Irakista paennut Muhammed, 21, maksoi salakuljettajille 11 000 euroa päästäkseen Suomeen

Julkaistu: , Päivitetty:

Maahanpyrkijät
Turvapaikanhakijoita majoitetaan teltoissakin Turussa. Kaksi nuorta miestä kertoi IS:lle matkastaan Suomeen auton tavaratilassa.
Turun pakolaiskeskus on niin täynnä, että osa turvapaikanhakijoista on viettänyt tilanpuutteen vuoksi öitä teltassa pakolaiskeskuksen pihassa.

Kun teltan oven avaa, sateesta sisään astuvaa tervehtii lämmin henkäys. Sisälämpötila on reilusti yli kahdenkymmenen asteen.

Ihmiset makoilevat tai istuvat sänkyjensä laidalla, toiset vain kevyesti t-paitaan pukeutuneena. Toisaalta, monilla ei muuta vaatetusta edes ole mukanaan.

Kyse on kahdesta sairaalakäyttöön tarkoitetusta lämmitettävästä teltasta: sisään puhalletaan lämmintä ilmaa ulkopuolella olevasta lämmittimestä.

Olosuhteisiin nähden tilapäismajoitus on ihan asiallinen, mutta silti vain hätäratkaisu. Teltassa on vuodepaikat kuudelletoista ihmiselle: ainoastaan vuoteet, ei esimerkiksi istuimia.

Henkilökohtaista tavaraa jokaisella näyttäisi olevan korkeintaan kassillinen.

Suomalaiset sairaalateltat ovat nyt ensi kertaa meillä käytössä, maailmalle niitä on kylläkin viety.

– Näitä telttoja ei ole aiemmin Suomessa käytetty vaan maailman melskeissä, Suomen Punaisen Ristin vastaava ohjaaja Heimo Nurmi kertoo.


IRAKISTA paennut Salwan, 25, on viettänyt edellisyön teltassa. Hän istuu vuoteen laidalla ja on tyytyväisen oloinen.

– Tämä on okei, ei ongelmia. Olen nukkunut kaduillakin, hän sanoo.

Teltan lämpö tuntuu Salwanista kotoisalta, kun ulkona on alle viisitoista astetta. Ja se, että ylipäätään on turvassa, antaa aihetta varovaiseen hymyyn.

Salwan saapui Suomeen tiistaina Haaparannan kautta. Irakista hän on lähtenyt kuukausi sitten.

Matkareitti kulki Kreikan, Makedonian ja Serbian kautta. Sen jälkeen Salwan ei tiedä mitä kautta matka eteni, sillä hän oli kuuden muun ihmisen kanssa kolme päivää suljetussa pakettiauton tavaratilassa, jossa ei ollut ikkunoita.

Ulos pääsi lyhyillä pysähdyksillä ainoastaan syömään ja tarpeilleen. Matka päättyi Haaparantaan, josta Salwan tuli Turkuun.

Matka kaikkinensa maksoi 7 000 euroa. Hurja summa, mutta Salwania ei kaduta.

– Se on vähän hengestäni, hän toteaa.

Vaihtoehtona oli todennäköinen kuolema kotimaassa. Salwan pelkää Isistä, joka hänen mukaansa tappaa ihmisiä silmittömästi pelkästään, jos nämä kieltäytyvät liittymästä järjestön riveihin.


BAGDADISTA Irakista kotoisin oleva 21-vuotias Muhammed maksoi matkastaan salakuljettajille vielä enemmän kuin Salwan.

– Maksoin matkoista 11 000 euroa, Muhammed sanoo ja kirjoittaa summan vielä vahvistukseksi paperille sisällä pakolaiskeskuksessa.

Muhammed pakeni Irakista ensin Turkkiin. Ateenasta hänet ja muutama muu lastattiin isoon autoon, jota Muhammed kuvaa jonkinlaiseksi tavarankuljetusautoksi. Mitä kautta matka eteni Suomeen, sitä Muhammed ei tiedä.

Matkan aikana autoa vaihdettiin neljä kertaa. Kussakin autossa matkustajat suljettiin pimeään tavaratilaan. He saivat hiukan syötävää, mutta muuten olot olivat askeettiset.

– Kaikki oli mustaa, Muhammed kuvailee.

Tietoliikennealan koulutuksen saanut Muhammed lähti Irakista elokuun alussa ja saapui Suomeen viisi päivää sitten. Hän mahtui vielä sisämajoitukseen Turun pakolaiskeskukseen.

– Jos olisin jäänyt, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Irak on vaarallinen maa, myös Bagdad, Muhammed perustelee pakoaan.

Salwan kertoo tulleensa Suomeen, koska arvelee Suomen olevan hyvä ja turvallinen maa.

– Turvallisuus on ykkösasia. Haluaisin myös opiskella, mutta suomen kieli vaikuttaa vaikealta.