Ursula

Kotimaa

Uutuuskirja: Heinäluoma oli Urpilaisen syrjäyttämisen takana

Julkaistu:

Kauppalehden ex-päätoimittaja Hannu Leinonen on kirjoittanut

elämäkerran Suomen Pankin pääjohtajasta Erkki Liikasesta.

ERKKI LIIKANEN
on urallaan ehtinyt moneksi: kansanedustaja, puoluesihteeri, valtiovarainministeri, EU-suurlähettiläs. komissaari ja Suomen Pankin pääjohtaja.

Ex-päätoimittaja Hannu Leinosen kirjoittaman elämäkerran, Erkki Liikanen – euron herttua (WSOY), suurin paljastus liittyy puheenjohtaja Jutta Urpilaisen (sd) syrjäyttämiseen. Kirjan mukaan taustalla hääri silloinen puhemies Eero Heinäluoma (sd).

Liikanen oli ystävystynyt puoluetoveri, valtiovarainministeri Urpilaisen kanssa, ja Suomen Pankin pääjohtaja ryhtyi Urpilaisen mentoriksi. Sixpack-hallitus oli riidellyt pari vuotta, ja Liikanen herätteli keväällä 2013 Urpilaista kriisitietoisuuteen.

–  Liikanen otti henkilökohtaisesti asiakseen kannustaa valtiovarainministeri Urpilaista laatimaan hallitukselle uusi talouspoliittinen linjanveto, elämäkerta kertoo.

Urpilainen kokosikin syksyksi 2013 hallituksen rakennepaketin, mikä ei miellyttänyt demareiden ay-siipeä.

–  Valtiovarainministerin näkyvä rooli niissä sekä hänen keskuspankista saamansa taustatuki ärsyttivät Sdp:n ammattiyhdistyssiiven aloittamaan rajun kamppailun Urpilaista vastaan puolueen puheenjohtajana, kirja toteaa.

Antti Rinne (sd) ilmoittautui helmikuussa 2014 Urpilaisen haastajaksi.

KUN 500 puoluekokousedustajaa oli valittu keväällä 2014, Urpilaisen häviö alkoi näyttää todennäköiseltä.

Kirjan mukaan Liikanen kannusti Urpilaista kisaamaan puheenjohtajuudestaan loppuun asti, vaikka häntä oltiin usuttamassa ehdokkaaksi saman kevään eurovaaleihin.

–  Maaliskuussa 2014 Liikanen ja Urpilainen matkustivat puolisoineen epäviralliseen Ecofin-kokoukseen Kreikkaan. Urpilaista oli tuolloin ensimmäistä kertaa houkuteltu puolueen eurovaaliehdokkaaksi, mikä olisi antanut hyvin perusteltavissa olleen tien vetäytyä kuumaksi käyneestä puoluejohtajataistosta.

–  Kun pariskunnat olivat sitten lähdössä illallisille, Liikanen otti Urpilaisen aseman puoluejohtajana vielä puheeksi ja kannusti tätä voimakkaasti taistelemaan paikastaan puoluejohtajana loppuun saakka, Leinonen kirjoittaa elämäkerrassa.

KIRJA paljastaa, että Urpilaisen syrjäyttämisen taustalla naruja veteli Heinäluoma.

–  Urpilaisen taipumattomuus ja hänen Liikaselta saamansa tuki ärsyttivät vain lisää Sdp:n ay-siipeä ja sitä käsissään pitänyttä Eero Heinäluomaa, joka toimi eduskunnan puhemiehenä samalla omaa presidentinvaalikampanjaansa valmistellen.

–  Urpilaisen haastajaksi ilmoittautunut ay-johtaja Rinne aloitti Heinäluoman ohjeistamana laajan kampanjan Urpilaisen saamiseksi euroehdokkaaksi, mistä ehdokkuudesta tämä topakasti kieltäytyi ja vei puoluejohtajavalinnan kokouksen äänestykseen asti, kirja paljastaa.

Rinne voitti toukokuun 2014 puoluekokouksessa Urpilaisen äänin 257–243.

Leinosen tekemä elämäkerta Liikasesta on auktorisoimaton. Leinonen ei ole haastatellut elämäkertaan Liikasta, vaan on tukeutunut aikalaisten haastatteluihin ja kirjallisiin lähteisiin.

Lue lisää IS:n päivän paperilehdestä tai digilehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kiistely Trumpin ja kuolleen sotilaan lesken keskustelusta jatkuu – kansliapäällikköä syytetään nyt valehtelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. Näytä lisää