Ismo

Kotimaa

Suomi-Venäjä-seura pahoittelee karttamokaansa Krimistä: ”Ei ollut tarkoitus emmekä hyväksy”

Julkaistu:

VenäjänMatkojen matkaesitteen nettikartta laitettiin pikavauhtia uusiksi, kun sosiaalisessa mediassa nousi kohu Venäjän oudosti laajentuneista rajoista.
Suomi-Venäjä-seuran matkatoimisto VenäjänMatkat kiiruhti muuttamaan matkaesitteensä nettikarttaa sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa oli ryhdytty ihmettelemään seuran tapaa tulkita Venäjän rajoja.

Kohu asiasta nousi torstaina, kun monet Venäjän tapahtumia aktiivisesti seuraavat ihmiset jakoivat kuvakaappauksia VenäjänMatkojen matkaesitteiden eri vuosien kartoista.

Venäjä-aktivisti Kerkko Paanasen jakamista kuvakaappauksista kävi esimerkiksi ilmi, että tuoreimman esitteen kartassa Krim oli merkitty samalla vihreällä värillä kuin Venäjäkin. Esitteen aiempien vuosien versioista paljastui kuitenkin lisäksi, että vielä jokin aika sitten samaa ”Venäjän-vihreää” oli levinnyt myös muun Ukrainan, Valko-Venäjän ja Kazakstanin päälle.

Suomi-Venäjä-seuran pääsihteerin Merja Hannuksen mukaan kyse on harmillisesta graafikon ja taittajan tekemästä työtapaturmasta, jota ei ole aiemmin huomattu.

– Kyseessä ei ole politiikka eikä se ole ollut missään nimessä tarkoituksellinen teko. Kartta on alkujaan laadittu jo joskus 2000-luvun alussa vain sillä perusteella, että sen on ollut tarkoitus hahmottaa niitä paikkoja, jonne VenäjänMatkat on tehnyt matkoja, mutta se ei ole mikään tarkka valtiollinen kartta, Hannus sanoi.

VenäjänMatkat teki Krimille matkoja vielä 2010-2011, ennen kuin Ukrainan ja Venäjän kiista niemimaasta puhkesi ja Venäjä valtasi Krimin 2014.

– Tällä hetkellä Krimille ei enää tehdä matkoja eikä tullakaan tekemään, koska tilanne on se, mikä se on. Mutta kukaan ei vain ole huomannut, että karttaa pitäisi siltäkin osin korjata, Hannus sanoi.

VenäjänMatkojen matkatoimistonpäällikkö Taru Linna pahoitteli niin ikään tapahtunutta.

– Kun saimme kuulla asiasta, ryhdyin heti toimeen, että karttaa muutetaan ja virheellisen mielikuvan luova versio poistetaan. Suomi-Venäjä-seura ei hyväksy Krimin liittämistä Venäjään, se on ilman muuta selvä asia, Linna sanoi.

VenäjänMatkojen nettisivuilta löytyykin tällä hetkellä korjailtu kartta, jonka pohja on kauttaaltaan valkoinen eikä siinä edes lue koko Venäjä-sanaa. Matkojen kohteina olevat kaupungit on merkitty punaisella ja rajoista ainoastaan Suomen raja erottuu hyvin viitteellisenä.

– Nykyajan herkkää tilannetta kuvaa se, että karttaan kiinnitettiin huomiota vasta nyt. Tätä ennen asiaa ei ole tullut ajatelleeksi kukaan meillä eikä kukaan yleisössäkään, Linna kuvaili.

Matkaesitteen painettu versio on SVS:n mukaan jo loppunut eikä siitä ole nyt tarkoitus ottaa uutta painosta. Karttakohusta kertoivat aiemmin Verkkouutiset ja Yle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    5. 5

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    6. 6

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

    9. 9

      Antibiooteille vastustuskykyistä suolistobakteeria löydetty Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

    10. 10

      Malmin nainen Aarnio-istunnossa: "Puhuin ihan puuta heinää, mitä sylki suuhun toi"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    5. 5

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    6. Näytä lisää