Satu, Luukas

Kotimaa

Puheenjohtajan pallilta väistyvä Päivi Räsänen: ”Puolue ei suinkaan ole hukkuva laiva”

Julkaistu:

Ammun rankkasade muuttui sopivasti tihkuksi juuri kristillisdemokraattien puoluekokouksen ohjelmaan kuuluneen toritapahtuman alkaessa.
Puheita kuuntelemaan kokoontunut harvalukuinen väki säästyi vedenpaisumukselta.

Iltapäivällä puoluekokouksessa väistyvä puheenjohtaja Päivi Räsänen kätteli kannattajiaan silmin nähden huojentuneen oloisena. Hän kiisti jättävänsä hukkuvan laivan, vaikka puolueen kannatus kyntääkin syvillä vesillä.

– Puolue ei suinkaan ole hukkuva laiva. Meille on tulossa puoluekokoukseen ennätyksellinen osanottajamäärä, hän sanoi Ilta-Sanomille.

Syy puolueen heikkoon kannatukseen on Räsäsen mukaan vaikeissa hallitusvuosissa.

– Meillä on takana neljä raskasta vuotta hallituksessa. Oppositiossa puolueella on mahdollisuus kirkastaa linjaansa.

Räsästä ei tuntunut ainakaan häiritsevän, ettei ainuttakaan kristillisdemokraattien poliitikkoa päässyt Perussuomalaisten työmiehen Matti Putkosen mustalle listalle.

– Olemme kyllä osallistuneet maahanmuuttokeskusteluun, mutta asiallisesti. Kantamme eivät ole olleet äärilaidoilta. Vaikea tietää kriteereitä, miten listalle olisi päässyt.

Räsänen sanoi surevansa Suomen hallituksen ja EU:n omaksumaa maahanmuuttopolitiikkaa.

– Hyvä periaate on ollut, että jokainen maa vastaa omista rajoistaan ja alueelleen tulevien pakolaisten tutkimisesta. Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot vain kiihdyttävät pakolaisten tulovirtoja.

Samalla linjalla maahanmuuttopolitiikassa on myös puolueen puheenjohtajakisaan vahvana ennakkosuosikkina lähtevä Sari Essayah. Myös hänen mielestään oikea tapa olisi ollut vastata ongelmaan kiintiöjärjestelmällä.

– Taakan jakaminen ja pakolaisten kuljettaminen ympäri Eurooppaa vain kiihdyttää heidän virtaansa ja on lisäkimmoke rikollisjärjestöille, Essayah sanoi Ilta-Sanomille.

Hänen mielestään hallitukselta oli todella lyhytnäköistä politiikkaa leikata tässä maailmantilanteessa kehitysavun määrärahoja.

– Kehitysapu on juuri sitä työtä, jolla autetaan lähtömaissa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hätää.

Kristillisdemokraattien puoluekokoukseen Savonlinnaan on tulossa noin 500 virallista puoluekokousedustajaa.

Kokousväkeä paikalle on houkutellut nimenomaan uuden puheenjohtajan valinta. Päivi Räsänen jättää tehtävänsä yli 10 vuoden johtajakautensa jälkeen.

Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan iltapäivällä kansanedustaja Sari Essayah. Valintaa pidetään jo kirkossa kuulutettuna. Hänen haastajallaan, ensimmäisen kauden kansanedustajalla Sari Tanuksella ei uskota olevan suuria mahdollisuuksia tulla valituksi.

Ehdolla on siis kaksi savolaisjuurista Saria, Essayah on kotoisin Lapinlahdelta Pohjois-Savosta ja Tampereella nykyisin vaikuttavan Tanuksen sukujuuret ovat Kuopiossa.

Väistyvä puheenjohtaja Räsänen onnittelikin toritapahtumassa seuraajakseen valittavaa Saria, mutta jätti kohteliaisuussyistä sukunimen mainitsematta.

– Jos paikalla on muita Sareja, niin vielä voi ilmoittautua mukaan, veisteli varapuheenjohtajan paikalta luopuva Teuvo V. Riikonen. Riikonen pyrkii puoluevaltuuston johtoon.

– Eikö Jari kelpaisi, yleisöstä kysyttiin.

Ei kuulemma kelvannut.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  4. 4

    Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteellä ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

  5. 5

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  6. 6

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  7. 7

    Kätilöopiston sairaalan viimeinen vauva syntyi kello 18.36 – tyttö tuli!

  8. 8

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  9. 9

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  10. 10

    Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  5. 5

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  6. 6

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  7. 7

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  4. 4

    Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteellä ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

  5. 5

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  6. Näytä lisää