Laura

Kotimaa

Johdon assistentti kavalsi liki 170 000 euroa – hovioikeus lievensi rangaistusta

Julkaistu:

Nainen halusi lievemmän rangaistuksen, koska teko oli kohdistunut vakavaraiseen yhtiöön, jolloin teolta puuttui naisen mukaan erityinen moitittavuus.
Johdon assistentti kavalsi rakennusalaan liittyvältä yritykseltä yhteensä 167 446 euroa. Teko kesti kolmen vuoden ajan. Nainen oli tekaistujen laskujen lisäksi maksanut todellisia laskuja kahteen kertaan ja hyvittänyt toisen laskun itselleen. Kavallettuun summaan sisältyy myös yli 8 100 euron anastus yhtiön käteiskassasta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi naiselle 1,5 vuotta ehdotonta vankeutta törkeästä kavalluksesta.

Nainen valitti hovioikeuteen ja vetosi siihen, että teko oli kohdistunut vakavaraiseen yhtiöön, jolloin teolta puuttui erityinen moitittavuus. Rikokseen ei myöskään naisen mukaan sisältynyt rikoksen peittelyä. Syyksi lukeminen perustui naisen tunnustamiseen. Nainen vetosi myös ensikertalaisuuteensa ja siihen, että hänelle oli aiheutunut teosta varsin vakavia terveydellisiä seurauksia. Nainen vetosi myös alaikäisiin lapsiinsa.

Helsingin hovioikeus lievensi rangaistusta ja muutti 1,5 vuoden vankeustuomion ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Sen lisäksi naiselle tuomittiin 70 tuntia yhdyskuntapalvelua, koska pelkkää ehdollista vankeusrangaistusta hovioikeus ei pitänyt riittävänä seuraamuksena teosta.

Teko tapahtui 2010-2013. Hovioikeus antoi tuomion tänään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Haluatko miljonääriksi -visasta tuttu poliitikko joutui rajuun auto­paloon kolmostiellä: ”Hyvä, että pääsin itse ulos”

    2. 2

      Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

    3. 3

      Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

    4. 4

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    5. 5

      Virpi Sarasvuo tuli yksin Urheilugaalaan – Jari Sarasvuo toipunut leukaleikkauksesta hyvin

    6. 6

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    7. 7

      ”Punaisen koodin” myrsky raivoaa Hollannissa – videot: Auto kyljelleen kesken ajon, katto irti, myrsky heittelee ihmisiä...

    8. 8

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    9. 9

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    10. 10

      Keskelle kauneinta Helsinkiä nousi uusi talo ensi kertaa yli sataan vuoteen – erotatko uuden vanhojen joukosta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    7. 7

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    8. 8

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    9. 9

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    10. 10

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Haluatko miljonääriksi -visasta tuttu poliitikko joutui rajuun auto­paloon kolmostiellä: ”Hyvä, että pääsin itse ulos”

    2. 2

      Miss USA saapui Suomen-lomalle! Kuuluisa näyttelijäpuoliso poseeraa lumisessa Helsingissä kuin kuka tahansa turisti: ”Suomi pitää kokea”

    3. 3

      Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

    4. 4

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    5. 5

      Virpi Sarasvuo tuli yksin Urheilugaalaan – Jari Sarasvuo toipunut leukaleikkauksesta hyvin

    6. Näytä lisää