Ursula

Kotimaa

Kommentti: Ministerit väänsivät rautalankaa taloudesta UM:n eliitille

Julkaistu:

Ulkoministeriön hallinnonala on viime vuodet ollut kovassa pyörityksessä, kirjoittaa IS:n politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Määrärahat pienenevät, edustustoja karsitaan, väki vähenee. Suomalaisen virkamieskunnan eliittiä edustavat ”uuämmäläiset” ovat saaneet huomata, etteivät edes he ole suojassa Suomen talouden kylmiltä puhureilta.

Pahaa oloon ei ole luvassa helpotusta. Päinvastoin valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa ulkoministeriön vuoden 2016 määrärahat pienenevät peräti 18 prosenttia 997 miljoonaan euroon. Suuri pudotus selittyy lähinnä kehitysmäärärahojen jättileikkauksella, mutta paljon muutakin ikävää on UM:n virkamiehille tiedossa. Vielä 2014 UM:n budjetti oli vajaat 1,4 miljardia euroa.

Ulkoministeriön korkein virkamies Peter Stenlund totesi eilen suurlähettiläskokouksen avauksessaan, että päätöstä rahanjaosta on hankala kyseenalaistaa demokraattisen päätöksenteon näkökulmasta. ”Virkamiesten tehtävänä on huolehtia demokraattisten päätösten toimeenpanosta,” Stenlund sanoi, mutta jatkoi happamasti kieltäytyvänsä ”julkisuudessa esiintyneistä tulkinnoista, että olisimme tähän saakka tehneet vääränlaista kehitysyhteistyötä.”

Stenlund muistutti myös, että leikkaukset ovat herättäneet pahaa verta ministeriössä ja että niitä on arvosteltu kansainvälisilläkin foorumeilla.

Niinpä ei ole ihme, että kaikki neljä suurlähettiläskokouksessa maanantaina puhunutta ministeriä (Soini, Toivakka, Sipilä, Stubb) käyttivät suuren osan esityksistään ulkopolitiikan sijaan Suomen talousahdingon kuvaamiseen. Viesti oli selvä. Kun rahaa ei ole, niin sitä ei ole. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) yritti pitää tunnelmaa yllä korostamalla, että kehitysrahojen leikkaukset ovat väliaikaisia. Harva taisi uskoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    7. 7

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    8. 8

      HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

    9. 9

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

    4. 4

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. Näytä lisää