Toni, Anton

Kotimaa

Sukupuolineutraalit liikennemerkit kuohuttavat – nyt puhuu virkamies: ”Ruoditaan perin pohjin”

Julkaistu:

– Liikenteen ohjausjärjestelmä, johon liikennemerkit ja tiemerkinnät kuuluvat, ajantasaistetaan, liikenneneuvos Kimmo Kiiski liikenneministeriöstä selittää kuohuttaneen hankkeen taustaa.
Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti tieliikennelain kokonaisuudistushankkeen syksyllä 2013. Hankkeen aikana arvioidaan tieliikennelain ja siihen liittyvien lakien ja asetusten sisältö ja annetaan esitykset uusista säädöksistä.

– Liikenteen ohjausjärjestelmä, johon liikennemerkit ja tiemerkinnät kuuluvat, ajantasaistetaan, liikenneneuvos Kimmo Kiiski liikenneministeriöstä kertoo.

– Liikennemerkit perustuvat kansainväliseen tieliikennesopimukseen myös Suomessa. Siksi niitä ei voi muutella kansallisesti miten vain tahdomme, hän painottaa.

Sukupuolineutraaleja merkkejä ei oteta käyttöön kertarytinällä

Ilta-Sanomien lukijat ovat viikonloppuna kommentoineet vilkkaasti tieliikennelain kokonaisuudistushankkeeseen liittyvää suunnitelmaa muuttaa liikennemerkkien hahmot sukupuolineutraaleiksi. Keskustelu alkoi viikonloppuna, kun Savon Sanomat kertoi asiasta.

Kiiski huomauttaa, että sukupuolineutraalit liikennemerkit eivät ole hankkeen päätavoite.

– Se on kokonaisuudistuksen ja liikenneturvallisuuden kannalta merkityksetön yksityiskohta. Kansainvälisessä keskustelussa on ollut esillä eräiden liikennemerkkien symbolien yksinkertaistaminen. On selvää, että käsillä olevan kaltaisessa kansallisessa lakihankkeessa asiat ruoditaan perin pohjin. Suurempi asia tässä on tieliikenteen digitalisaatio, joka täytyy ottaa nyt liikennemerkeissä ja tiemerkinnöissä huomioon, hän painottaa.

Tarkoitus ei siis ole poistaa kaikkia nyt käytössä olevia liikennemerkkejä ja vaihtaa niiden tilalle sukupuolineutraaleja versioita, vaan uusia merkkejä otetaan käyttöön sitä mukaa, kun vanhat liikennemerkit muutenkin poistuisivat käytöstä. Yksi liikennemerkki kestää käytössä keskimäärin 15 vuotta.

– Tienpitäjän velvollisuus on pitää liikennemerkki asianmukaisessa kunnossa. Jos merkki on kulunut, se vaihdetaan uuteen. Suomen kymmenet tuhannet suojatietä osoittavat liikennemerkit pysyvät paikoillaan niin kauan, kunnes ne vaihdetaan uusiin. Toisin sanoen symboliikan mahdollinen hiominen ei vaikuta käytännön tienpitoon millään tavalla. Liikennemerkki uusitaan, kun se on vioittunut tai se ei enää muulla tavalla ole asianmukainen, Kiiski selittää.

– Merkittävämpi tienpitoa koskeva uudistus, josta on keskusteltu, on se, että tulevaisuudessa suojatie tulisi merkitä sekä liikennemerkillä että tiemerkinnällä. Nyt ei niin ole, vaan jompikumpi riittää, Kiiski jatkaa.

Hänen mukaansa uudistuksella voisi olla merkitystä suojatien havaittavuuden kannalta.

– Erityisesti lapsille tiemerkinnän raidoituksella on merkitystä. Tästä uudistuksesta aiheutuisi tienpitäjälle kuluja, siis lisää merkkejä ja maalauksia. Suojatietä ei pidä kuitenkaan perustaa, jos sitä ei tälläkään hetkellä kyetä pitämään kunnossa, kuten ajoratamaaluksista voimme silloin tällöin havaita.

Nykyiset liikennemerkit hahmoteltiin Liikennevirastossa 1960-luvulla. Niitä on myös paranneltu vuosien saatossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

    6. 6

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    7. 7

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    9. 9

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    3. 3

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

    6. Näytä lisää