Liisa, Elisa

Kotimaa

Näitä sanoja nuoret Suomessa nyt käyttävät – moni aikuinen ei tiedä merkitystä

Julkaistu:

Kehittyvä kieli
Globaali ympäristö ja sähköiset viestimet muokkaavat jatkuvasti myös suomen kieltä. Muutokset ovat usein paikallisia ja koskevat jotakin tiettyä ryhmää.
Kielten muuttuminen ja kehittyminen on Helsingin yliopiston tutkijan, sosiolingvisti Heini Lehtosen näkemyksen mukaan jatkuva ilmiö, jota ei voi suoranaisesti sitoa vain nykyiseen, globaaliin toimintaympäristöön.

– Ei voi ajatella niin, ettei tätä ilmiötä olisi ennen ollut. Esimerkiksi stadin slangi syntyi 1800-luvun lopulla tietynlaisten ihmisten joukossa. Sen käyttäjiä yhdistivät esimerkiksi ikä ja pukeutuminen. Näissä porukoissa stadin slangi sitten lähti kehittymään, Lehtonen arvioi.

Lehtonen väittelee tulevana lauantaina tohtoriksi väitöskirjallaan Tyylitellen – Nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä. Hän tarkastelee teoksessaan kielen kehittymistä nimenomaan nuorten keskuudessa Helsingissä.

Wallahi ja waryah

Väitöskirjaa tehdessään Lehtonen törmäsi useaan sanaan, joita aikuisten ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien on lähes mahdotonta ymmärtää. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi vieraista kielistä suomeen lainatut sanat wallahi ja waryah.

– Wallahi on alun perin arabiaa. Sen alkuperäinen merkitys on sananmukaisesti ”Jumalan tai Allahin kautta”. Nykyään sitä käytetään esimerkiksi monissa itähelsinkiläisissä kouluissa merkityksessä ”ihanko totta”.

– Waryah puolestaan on alun perin somaliankielinen sana, joka tarkoittaa vähän niin kuin ”hei, sinä”, amerikkalaisittain ”hey, dude” (vapaasti suomennettuna ”mitä äijä” tai ”mitä jätkä”). Sitä käytetään tervehtimiseen nimenomaan miesten keskuudessa. Molemmat ilmaisut ovat sellaisia, että myös syntyperältään suomalaiset koululaiset ymmärtävät niiden merkityksen, mikäli käyvät samaa koulua tai liikkuvat sellaisessa porukassa, jossa näitä sanoja usein käytetään.

Veli

– Tärkeää on tietysti, mistä ilmiöstä tai sosiaalisesta kehityksestä sanat ovat esimerkkejä. Esimerkiksi hip hop -tyyliin tulee afroamerikkalaisia sanoja, niin kuin yo tai wazzup (whatsup, wassup), toisaalta sellaisia ilmauksia jotka mukautetaan paikalliseen, niin kuin vaikkapa puhuttelu veli (vrt. amerikanenglannin bro).

– Tuon tyyppiset puhuttelut ovat olleet suomen kielessä melko harvinaisia, mutta omassa aineistossani hip hop -tyyliin samaistuvien keskuudessa veli on aika yleinen. Sillä ilmaistaan maskuliinista ja joskus myös etnisyyteen liittyvää solidaarisuutta.

LOL ja OMG

Internet on myös tuonut oman mausteensa useisiin eri kieliin. Koska internetin luultavasti käytetyin ja yleisin kieli on englanti, erilaiset englannin kielestä johdetut lyhenteet ovat kehittyneet sanoiksi, myös Suomessa.

– Esimerkkejä tällaisista sanoista ovat usein omassa tutkimuksessani esiintyvät lol ja omg. Lol on johdettu englanninkielisistä sanoista ”laughing out loud” (vapaasti suomennettuna ”nauraa ääneen”).

Mielenkiintoista kuitenkin on, että puhekielessä sanan merkitys on Lehtosen mukaan olennaisesti erilainen verrattuna alkuperäisen verkkolyhenteen merkitykseen.

– Kun joku käyttää puhuessaan sanaa lol, hän suhtautuu puheena olevaan asiaan yleensä hieman ivallisesti. Sen voisi tällaisessa tilanteessa tulkita tarkoittavan esimerkiksi, että ”eihän tämä nyt mikään noin iso juttu ole”.

Omg on lyhenne englannin kielen sanoista ”oh my god” (vapaasti suomennettuna ”voi hyvä jumala”). Sitä käytetään nuorten keskuudessa käytännössä alkuperäisessä merkityksessään.

What’s up

What’s up on englanninkielinen kohdattaessa käytettävä tervehdys, josta näkee sekä eri kirjoitusasuja että kuulee eri variaatioita.

Tervehdyksen merkitys vapaasti suomennettuna on suurin piirtein ’miten menee’. Vaikka sen juuret ovat tietynlaisten tyylien slangissa, tervehdys on tullut osaksi englanninkielisen maailman valtavirran vapaamuotoista puhetta. Se kuuluu kyllä myös ”mustiin” assosioituvaan hip hop -slangiin. Myös Suomessa ollaan tietoisia tervehdyksen etnisyydestä: esimerkiksi Urbaanisanakirjassa wassup selitetään näin: ”’What’s up?’ eli alkujaan afroamerikkalaisten slangilla ’miten menee?’ Nykyään suosittu sitaatti myös suomalaisen nuorison keskuudessa.”

Poikkeuksellinen aika

Lehtonen korostaa, että kielen kehittyminen erilaisten porukoiden ja ryhmittymien keskuudessa ei ole ilmiönä uusi. Nykyaika on kuitenkin tietyllä tavalla poikkeuksellinen myös kielten kehittymisen kannalta.

– Nykyajasta tekee erityisen se, että ilmiöt, asiat ja sanat liikkuvat maailmalla todella nopeasti. Näin erilaiset vaikutteet voivat levitä esimerkiksi verkossa ilman, että ihmiset tapaavat toisiaan fyysisesti, Lehtonen arvioi.

– Yleisesti voisi sanoa, ettei mikään kieli ole täysin yhtenäinen. Ihmisten käyttämä kieli riippuu hyvin paljon siitä, kenen kanssa viettää aikaansa ja mitä tekee, Lehtonen kiteyttää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. 6

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    7. 7

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    8. 8

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    5. 5

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    6. Näytä lisää