Silja, Selja

Kotimaa

Lentokone teki 20 U-käännöstä Porin ja Tampereen yllä: ”Näihin löytyy aina luonnollinen selitys”

Julkaistu:

Kone teki yli 20 U-käännöstä.
Yli 20 U-käännöstä tehnyt Pilatus PC-12/45-mallinen lentokone lenteli tiistaina illalla Porin ja Tampereen suunnalla.

Flightradar24-sivuston mukaan kone palasi takaisin U-käännösten jälkeen Helsinki-Vantaan lentoasemalle kello 18.23.

Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus kertoo Ilta-Sanomille, että kyseessä oli lentosuunnitelman mukaan kuvauslento. Tarkempia tietoja hän ei suostu kyseisestä lennosta antamaan.

Luojuksen mukaan kuvauslentoja on vuosittain Suomessa kymmeniä. Viime päivinä lentoja on ollut hänen mukaansa runsaasti.

Jopa puolet Suomessa kuvauslentoja tekevistä yhtiöistä on Luojuksen mukaan ulkomaalaisia. Usein kuvauslennot liittyvät karttojen tekemiseen.

– Näihin löytyy aina luonnollinen selitys, että miksi lennetään, Luojus vakuuttaa.

Koneen tekemälle siksakillekin on luonnollinen selitys.

– Siksak tarkoittaa sitä, että ne kuvaavat yhden kerrallaan niin, että ne saavat kattavasti maastot kartoitettua, Luojus sanoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  3. 3

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  4. 4

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  5. 5

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  6. 6

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  7. 7

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  8. 8

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  9. 9

    Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

  10. 10

    ”En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään” – Anna, 30, perusti yrityksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  7. 7

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  8. 8

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  9. 9

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  10. 10

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  3. 3

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  4. 4

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  5. 5

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  6. Näytä lisää