Hilma

Kotimaa

ISTV:n Kesäsää: Kaunis sää kruunaa vilkkaan tapahtumaviikonlopun!

Julkaistu:

Janika Nieminen kertoo viikonlopun sään viimeistä kertaa tänä kesänä, bikinitakuulla.
Viikonloppua vietetään pääosin poutaisena ja laajalti aurinkoisessa säässä.

Perjantaina maan etelä- ja länsiosan yllä on korkeapaine. Sää on poutainen ja laajalti aurinkoinen.

Idässä ja pohjoisessa on vielä edellisen matalapaineen vaikutuksesta pilvisempää ja paikoin voi tulla yksittäisiä sadekuuroja. Illalla pilvisyys vähenee koko maassa. Päivälämpötila on 17 - 23 astetta ja maan pohjoisosassa 12 - 18 asteen välillä. Lännen ja luoteen välinen tuuli on enimmäkseen kohtalaista.

Lauantaina koko Suomi kuuluu korkeapaineen alueeseen, sää on poutainen ja laajalti aurinkoinen. Idässä ja pohjoisessa on ajoittain puolipilvistä tai pilvistä. Päivälämpötila on enimmäkseen 18 - 22 astetta ja Lapissa 13 - 18 asteen välillä. Koillisenpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista.

Sunnuntaina korkeapainesää jatkuu ja suurin osa maasta saa nauttia edelleen poutaisesta ja aurinkoisesta säästä. Maan pohjoisosaan virtaa lännestä hieman lämpimämpää ilmaa, joka nostaa lämpötilat edellispäiviä korkeammalle.

Maan itäosaan sitä vastoin valahtaa hieman viileämpää ilmaa koillisesta ja siellä päivä on pilvisempi. Lämpötila kohoaa lännessä hieman reiluun 20 asteeseen. Pohjoisessa ollaan 15 - 19 asteen välillä, idän pilvisillä alueilla lämpöä on vain viitisentoista astetta. Maan etelä- ja keskiosassa koillisenpuoleinen tuuli on enimmäkseen kohtalaista ja pohjoisessa tuulet ovat heikkoja.

Kesäperjantaisin, sään lisäksi Janika kertoo hauskoja vinkkejä kesätekemisiin. Tämän kesän viimeisessä jaksossa sähköpyöräiltiin piknikille.

Kiitos kuluneesta suvesta kaikille katsojille Kesäsään puolesta!

Säätiedot: Ilmatieteen laitos

Janikan bikinit: Biancaneve, Janikan alaosa: Helsinki Surf Shop/Ripcurl

Piknik-kori: K-Citymarket Ruoholahti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    7. 7

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    8. 8

      Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

    9. 9

      Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

    10. 10

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    3. 3

      Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. Näytä lisää