Ursula

Kotimaa

Miksei miljoonan euron aarrelaivan kupari kiinnosta Venäjää? – ”Kukaan ei ole vaatinut lastia itselleen”

Julkaistu:

Merilöytö
Ahvenanmaan edustalta löytyneen kuparilastin omistaa todennäköisesti Venäjän valtio. Venäjä ei ole ollut asiasta museovirastoon yhteydessä, meriarkeologi Marcus Lindholm kertoo.
Suomalaisen sukellusryhmän Ahvenanmaan edustalta löytämän lotjan miljoonalastille ei ole edelleenkään ilmaantunut virallista omistajaa, kertoo Ahvenanmaan museoviraston meriarkeologi Marcus Lindholm IS:lle tänään keskiviikkona.

S/s Kantava upposi syysmyrskyssä vuonna 1925 mukanaan 292,9 tonnin kuparilasti. Kuparin seassa saattaa olla myös kultaa, ja lastin arvon uskotaan olevan yli miljoona euroa.

Lindholm kertoi maanantain IS:ssa, että kuparilastin omistaa todennäköisesti Venäjän valtio. Arvio pätee edelleen keskiviikkona.

– Lasti oli matkalla Tukholmasta Leningradiin neuvostoaikana, jolloin yksityinen ihminen tai yritys ei voinut omistaa mitään. Tällöin omistajan täytyi olla valtiollinen yritys.

Omistaja selvinnee arkistosta

Marcus Lindholm sanoo, ettei Ahvenanmaan hallinto ota kantaa lastin omistajaan, mutta lastin nostamiseen merestä tarvitaan heiltä lupa, joka perustuu virallisiin omistusasiakirjoihin.

Lasti oli matkalla Tukholmasta Leningradiin neuvostoaikana, jolloin yksityinen ihminen tai yritys ei voinut omistaa mitään.

– Luulen, että omistajan selvittämiseksi pitää mennä esimerkiksi Tukholmaan arkistoon.

IS ei tavoittanut Venäjän suurlähetystön edustajaa kommentoimaan asiaa.

Lotjan omistus ”monimutkainen”

Marcus Lindholmin mukaan myöskään uponneen lotjan omistaja ei ole vielä selvinnyt. Lindholm kertoi vielä maanantain IS:ssa suomalaisen sukellusalan yrityksen ottaneen häneen yhteyttä ja sanoneen, että lotja on heidän.

Ryhmä on ilmoittanut tehneensä sopimuksen lotjan alkuperäisen omistajan kanssa. Sopimuksen mukaan he saavat pitää laivan.

– Se onkin monimutkaisempi asia kuin mitä alunperin ajateltiin, Lindholm kertoo tänään.

Lindholm korostaa, että Ahvenanmaan hallinnolla ei ole mitään tekemistä myöskään lotjan omistamisen kanssa.

– Odotamme, että lakimiehet selvittävät asian.

IS tavoitti sukellusyrityksen asiaa hoitavan lakimiehen. Hän ilmoitti tekstiviestitse, ettei voi kommentoida asiaa tällä hetkellä.

Laivan löytäneeseen sukellusryhmään kuuluva Mikko Simola toisti tänään IS:lle, ettei ryhmällä ole vaatimuksia lastiin tai lotjaan.

Uutta tietoa uponneen laivan omistajista

Maanantain IS:ssa kirjoitettiin kansanedustaja Juho Kaskisen (1865–1932) kuuluneen laivan vuoden 1925 aikaisiin omistajiin.

Suomen laivahistoriallisen yhdistyksen sihteeri ja Laiva-lehden päätoimittaja Rami Wirrankoski kertoo IS:lle, että Kaskinen möi lotjan vain noin kuusi viikkoa ennen uppoamista.

Kauppahinta oli 70 000 markkaa. Aluksen ostivat Arvo Johansson, Ture Sjöblom, Arne Engblom, Gunnar Hällström, Karl Josefsson ja Karl Laurent.

– Luulen, että he ovat Turun saaristosta kotoisin olevia laivureita.

Wirrankoski perustaa tietonsa aluksen kauppakirjoihin.

Ota kantaa

Ovatko aarrelaivat kiehtovia?

Kyllä 85% Ei 15%
Ääniä yhteensä 2577

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    5. 5

      Kova F1-huhu: Kimi Räikkösen pomolle potkut

    6. 6

      Neljä otettu kiinni Tampereella mielenosoitusten yhteydessä

    7. 7

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Pipsa kiersi seitsemän Afrikan maata moottoripyörällä – tärkein opetus oli se, ettei pelolle saa antaa valtaa

    10. 10

      Espanja erottaa Katalonian aluehallituksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    10. 10

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi joutunut sulkemaan siltoja ja keskeyttämään junaliikenteen Tampereella – Uusnatsit osoittavat mieltään oikeustalolla

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    5. 5

      Kova F1-huhu: Kimi Räikkösen pomolle potkut

    6. Näytä lisää