Liisa, Elisa

Kotimaa

Rallista jättiseuraukset kaahareille - jopa rallikuskeille rikesakkoja!

Julkaistu:

Jyväskylän MM-ralli
Sakkoja ja rangaistusvaatimuksia ovat saaneet niin rallikuskit kuin tavalliset autoilijatkin.
Poliisi on valvonut edelleen tehostetusti liikennettä muun muassa 9-tiellä Orivedeltä Jyväskylään ja Jyväskylän alueella iltapäivän ja illan ajan.

Automaattivalvonta-autolla tehdyn valvonnan seurauksena poliisi kirjasi 166 eri juttua, eli kirjallisia huomautuksia, rikesakkoja ja rangaistusvaatimusilmoituksia.

Lisäksi muussa valvonnassa on annettu 24 rangaistusvaatimusilmoitusta. Lisäksi poliisi on antanut yhdeksän rikesakkoa ja kirjannut yhden rikosilmoituksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kolme rikosilmoitusta ajo-oikeudetta ajamisesta.

Myös kahdelle suomalaiselle rallikuljettajalle kirjoitettiin rikesakko siirtymätaipaleella. Muut muistutuksen saaneet kuljettajat eivät olleet rallin kilpailijoita.

Pääsyynä seuraamuksiin on ollut ylinopeus. Poliisi jatkaa valvontaa edelleen ja kehottaa ralliyleisöä ajamaan maltillisesti. Tie 9 Jyväskylän suuntaan on ollut ruuhkainen iltapäivällä ja illalla.

Poliisi on valvonut myös vesiliikennettä, mutta ruorijuopumuksen lukemia ei ole puhaltanut yksikään veneilijä.

Poliisin jakamien sakkojen ja huomautusten määrä on suuri, mutta niiden määrä selittyy alueelle poikkeuksellisella liikennemäärällä.

– Ralleihin tullaan katsomaan, kun kuljettajat ajavat lujaa suljetulla alueella, oma kaasujalka sen sijaan tulee pitää kurissa erikoiskokeiden välillä siirryttäessä, muistuttaa poliisin ralliorganisaation yleisjohtaja, komisario Tuomo Korhonen.

– Poliisin näkökulmasta rallit ovat kuitenkin tähän mennessä sujuneet kokonaisuudessaan rauhallisesti, mistä kiitos hyväntuuliselle rallikansalle, Korhonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    5. 5

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    6. 6

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    7. 7

      Japanilaishyppääjän side petti alastulon jälkeen – poistui kasvot veressä montusta

    8. 8

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    9. 9

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    10. 10

      Ruotsalaishiihtäjä murtui kyyneliin tv-haastattelussa – kirosi haukkuessaan venäläiskilpailijan: ”Idiootti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    5. 5

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    6. Näytä lisää