Aune, Oona

Kotimaa

Yritysten ja kuluttajien luottamus talouteen koetuksella

Julkaistu:

Kuluttajien luottamus omaan ja Suomen talouteen on hatara.
Tilastokeskuksen tänään julkistaman kuluttajabarometrin mukaan heinäkuussa 33 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. 26 prosenttia arvioi talouden huononevan.

Myös odotukset työttömyydestä olivat synkät. Liki puolet kuluttajista arvioi työttömyyden lisääntyvän seuraavan vuoden aikana.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti heinäkuussa neljännes kuluttajista. 15 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. 55 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle.

Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää heikkenivät heinäkuussa edelliskuusta ja myös vuotta aiempaan verrattuna. Kuluttajien luottamusindikaattorin lukema oli heinäkuussa 6,9, kun se kesäkuussa oli 10,8.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin haastateltiin heinäkuun alkupuolella reilut 1 200 suomalaista.

Myös Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorit pysyttelivät heinäkuussa heikoissa lukemissa. Yritysten näkymissä ei ole tapahtunut käännettä parempaan. Ainoastaan rakentamisen luottamus kohentui selvästi.

– Rakentamisen luottamusindikaattori jatkoi noususuunnassa, ja kohosi jo hieman pitkäaikaista keskiarvoa paremmaksi. Sen sijaan erityisesti teollisuuden ja vähittäiskaupan indikaattorit ovat matalalla, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila EK:n tiedotteessa.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi, että Suomen teollisuuden luottamus on kesällä ollut yksi EU-maiden heikoimmista. Se tarkoittaa, että muualla virinnyt kasvu ei edelleenkään onnistu piristämään Suomen yritysten odotuksia.

Myöskään keväällä nähty piristyminen kuluttajien luottamuksessa ei kestänyt kesään saakka. Danske Bankin ekonomistien mukaan kotimaisen ostovoiman nousun mahdollisuudet ovat vaatimattomat tänä ja ensi vuonna.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  2. 2

    Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

  3. 3

    Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

  4. 4

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. 6

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  7. 7

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  8. 8

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  9. 9

    Tokion-lento palasi takaisin Helsinki-Vantaan lentoasemalle – syynä tekninen ongelma

  10. 10

    ”Nyt bussi palaa, äkkiä ulos” – Lahden Matkakeskuksessa vaaratilanne

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  5. 5

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  6. 6

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  7. 7

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  8. 8

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  9. 9

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  10. 10

    Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  2. 2

    Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

  3. 3

    Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

  4. 4

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. Näytä lisää