Laura

Kotimaa

Tyttölapsen yllättävä huomionosoitus Ilosaarirockissa jäi pysyvästi poliisin mieleen: ”Tuli tarpeeseen”

Julkaistu:

Sadepäivän pelastus
Tämänvuotista Ilosaarirockia Joensuussa on vietetty aurinkoisessa säässä. Näin ei ole ollut aina, Itä-Suomen poliisilaitoksen yleisjohtaja Kimmo Wetterstrand muistelee.
Wetterstrand julkaisi Itä-Suomen poliisin Facebook-sivuilla lauantaiaamuna päivityksen, jossa hän muisteli Ilosaarirockin kosteita tunnelmia noin kymmenen vuoden takaa. Tuolloin festivaaliyleisö joutui auringonpaisteen sijaan suojautumaan rajulta ukkoskuurolta. Vettä satoi kuin saavista kaataen.

– Lähes kaikki festivaalivieraat vetäytyivät kuka minnekin sateensuojaan ukkoskuuron alta, sillä vettä tuli taivaalta niin paljon, että kalat meinasivat nousta Linnunlahdelta uimaan ulkoilmaan, Wetterstrand kertoo Facebookissa.

Siinä missä yleisö saattoi ottaa jalat alleen ja hakea suojaa kaikilta mahdollisilta suunnilta, ei poliisi voinut lähteä festivaalialueelta vastaavalla tavalla lipettiin.

– Kimmo-niminen poliisi seisoskeli kaatosateessa keskellä festivaalialuetta ja kastui suurin piirtein muutamassa sekunnissa läpimäräksi, Wetterstrand muistelee hetkeä jolloin taivas repesi.

Rock, rauha ja rakkausItselleni on kertynyt empiiristä kokemusta Ilosaarirockin poliisitoiminnasta jo kahden eri...

Posted by Itä-Suomen Poliisi on 17. heinäkuuta 2015
Jos oheinen statuspäivitys ei näy koneellasi, voit katsoa sen täältä.

Se, mitä tapahtui seuraavaksi, on jättänyt pysyvän muistijäljen poliisimiehen elämään.

– Tällöin paikalle kiiruhti juoksujalkaa jonkun sateensuojan alta tyttölapsi, joka tyrkkäsi uitetun poliisin kouraan askin sisupastilleja. Jos tunnistat itsesi tästä kuvauksesta, kiitos näin vuosienkin jälkeen. Tuli tarpeeseen!

Kiitokset tavallisesti kiven alla

Wetterstrand kertoo Ilta-Sanomille, että vielä lauantai-iltapäivään mennessä hän ei ole saanut yhteydenottoa henkilöltä, joka huomioi Ilosaarirockin tuoksinnassa läpimäräksi kastuneen poliisin kymmenisen vuotta sitten. Velka on vielä maksamatta.

– Hänen kuuluisi saada Sisu-aski vastavuoroisesti takaisin. Kyllä tuollainen huomionosoitus jää mieleen.

Wetterstand kertoo, että aivan vastaaviin tilanteisiin poliisi tulee normipäivinä törmänneeksi vain harvoin. Ajoittain kiitoksetkin ovat kiven alla.

– Se, että joku sanoo kiitos, lämmittää kovasti. Poliisit ovat kuitenkin palveluammatissa ja yrittävät tarjota vastinetta veronmaksajien rahoille.

Tyypillisimmäksi huomionosoitukseksi Wetterstand kuvailee sitä, että kansalaiset käyvät kiittelemässä poliisia näkyvästä valvonnasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

    2. 2

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    3. 3

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    4. 4

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    5. 5

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    6. 6

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    7. 7

      Video: Pyry-panda ”vilkutti” istualtaan uuden kotimaansa yleisölle

    8. 8

      Jari Sillanpää ajoi autoa metamfetamiinin vaikutuksen alaisena – syyttäjä vaatii sakkoa

    9. 9

      Johnny Depp ajautui karmeaan syöksykierteeseen – ex-managerit puhuivat suunsa puhtaaksi: Paljastui, että rahat on törsätty ja ”vippejä” otettu

    10. 10

      Kuvat: Hyväntuulinen presidenttipari kävi äänestämässä – rouva Jenni Haukion laskettu aika lähellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    7. 7

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    8. 8

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    9. 9

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    10. 10

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily: Isä yritti murhata perheensä Seinäjoella – poliisi etsii miestä, joka auttoi tulipalosta selvinnyttä 3-vuotiasta takapihalla

    2. 2

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    3. 3

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    4. 4

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    5. 5

      Lapsiperhettä odotti karu yllätys -25 asteen pakkasessa – syy ikävään huijaukseen selvisi

    6. Näytä lisää