Tenho, Max

Kotimaa

KRP paljastaa: Jengiläinen ampui uhrinsa yllättäen Laajasalossa

Julkaistu:

Keskusrikospoliisin mukaan 46-vuotias jengiläinen yllätti 37-vuotiaan yrittäjän ja ampui tämän. Uhrilla ei poliisin mukaan ollut mahdollisuutta puolustautua mitenkään ennen tekoa.
Keskusrikospoliisi paljasti lisää Laajasalossa lauantaina 4.7. tapahtuneista veritöistä. 46-vuotias United Brotherhoodin johtohahmoihin kuuluva mies ampui ensin luvattomalla käsiaseella 37-vuotiaan rakennusyrittäjän, jonka hän ehti tuntea useiden vuosien ajan. Teon jälkeen 46-vuotias ampui itsensä. Miehet löydettiin kuolleina seuraavana päivänä.

Tutkimuksissa esiin tullut lisänäyttö on vahvistanut keskusrikospoliisin mukaan tietoa siitä, ettei asunnossa ole tapahtumahetkellä ollut muita henkilöitä. Asunnossa ei ollut myöskään tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Mika Ihaksisen mukaan merkkejä kamppailusta eikä juhlimisesta.

– Tutkinnan perusteella teko on ollut tahallinen ja tapahtunut tilanteessa, jossa asunnon haltija on tullut yllätetyksi eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta puolustaa itseään, Ihaksinen sanoo.

Mikään vahinko teko ei siis ollut. Teon motiivi ei ole tutkinnassa toistaiseksi selvinnyt.

Luvaton käsiase löytyi tapahtumapaikalta. 46-vuotiasta epäillään murhasta. Asia ei etene kuitenkaan koskaan oikeuteen asti, koska 46-vuotias vuotias kuoli.

46-vuotiaalla oli rankka rikostausta. Hän ehti viettää vuosia vankilassa huume- ja väkivaltarikosten takia.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  3. 3

    Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

  4. 4

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  5. 5

    Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

  6. 6

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  7. 7

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  8. 8

    Testasimme 12 Alkon glögiä – ylivoimainen voittaja oli yksi halvimmista: ”Pullo ei anna odottaa näin hyvää”

  9. 9

    Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

  10. 10

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  4. 4

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  7. 7

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  8. 8

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  9. 9

    Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

  10. 10

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  3. 3

    Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

  4. 4

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  5. 5

    Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

  6. Näytä lisää