Tapahtui tammikuussa 1971 Pudasjärvellä. Lunta auraamassa ollut mies oli nähnyt puiden yläpuolella leijailleen punaisen esineen, joka oli pudonnut pikkuhiljaa alaspäin. Mies ajoi kotiin kertomaan näkemästään veljelleen. Tämä ryntäsi ulos kiväärin kanssa ja ampui esinettä. Valo katosi hetkeksi, mutta alkoi pian loistaa uudestaan taivaalla.
Oliko se ufo? Lentävä lautanen ulkoavaruudesta? Humanoidien hyökkäys?
Teoriat olivat villejä, ja Pudasjärvi kuhisi.
Käsite ufo alkoi vakiintua suomalaiseen puheenparteen kunnolla jo 1960-luvun alussa. Se tulee sanoista unidentified flying object, tunnistamaton lentävä esine.
Ajatus maapallon ulkopuolisesta elämästä alkoi kiehtoa myös Suomessa. Ufovillitys sai osittain jopa hysteerisiä piirteitä 1960- ja 70-lukujen taitteessa.
Atte Särkelän vuonna 1971 ottama valokuva Pudasjärvellä Röyänvaaran päältä.
Lukuisia valoilmiöitä
Tapahtumien ja havaintojen keskiössä oli Pudasjärvi, kunta Oulun kupeessa Pohjois-Pohjanmaalla.
Siellä nähtiin talven 1971 aikana kymmeniä ufohavainnoksi luokiteltua valoilmiötä. Osa todistajista puhui lentävistä lautasista, osa valopalloista. Osa sai selityksen, osa jäi ikuiseksi mysteeriksi.
Ufotutkijat kirjasivat tapahtumia ylös, ja lehdistö kirjoitti havainnoista ahkerasti. Kerrottiin muun muassa taivaalta laskeutuneesta kirkkaasta pallosta, joka oli noussut ja laskeutunut edestakaisin.
Uteliaat ihmiset kerääntyivät iltaisin korkeille kukkuloille odottamaan tukea uskomuksilleen. Lumitöissä olleen miehen havainto aloitti hysterian. Josko se taas ilmestyisi? Ja millaista väkeä aluksen sisältä astuisi ulos?
– Kyllä sitä ihmeteltiin, että mitä täällä oikein tapahtuu, naurahtaa pudasjärveläinen Atte Särkelä 44 vuotta tapahtumien jälkeen.
Hän alkoi kuvata valoilmiöitä ja saikin ikuistettua useita otoksia. Mutta mitä ne olivat?
Atte Särkelä sai ikuistettua useita otoksia erikoisista valoilmiöistä.
”Ei sellainen ihan tavallaista ole”
– 90 prosenttia taitaa olla maaperästä lähteneitä kaasupurkauksia, mutta sitten jää vielä se kymmenen prosenttia, Särkelä naurahtaa.
Särkelä on entinen autoilija, joka toimii nykyään matkailuyrittäjänä. Hän muistelee olleensa 70-luvulla eräänä yönä ajossa, kun näkökenttään ilmestyi pyöreä valopallo.
– Hyppäsin autosta, mutta se lähtikin pakoon. Ei sellainen ihan tavallista ole. Kuvan sain kuitenkin otettua.
Väki Suomessa ja Pudasjärvellä alkoi jakautua kahteen leiriin. Jotkut uskoivat lentäviin lautasiin, monet pitivät puhtaana humpuukina.
Särkelä ja hänen insinöörituttavansa ottivat yhteensä lähes 400 kuvaa, joita on sittemmin tutkittu ja analysoitu.
Näyttöä maapallon ulkopuolisista ufoista ei ole tieteellisesti osoitettu. Sen sijaan näyttöä pietsosähköisen ilmiön aiheuttamista valoilmiöistä löytyy.
Ne syntyvät, kun kvartsipitoinen kallioperä puristuu kasaan.
– Se on mystiikan peitossa, sen minä vaan sanon, Särkelä vastaa kysymykseen, uskooko hän itse lentäviin lautasiin.
Pudasjärveläinen Atte Särkelä seurasi valoilmiöitä samalta kalliolta yli 40 vuotta sitten.
Jotkut Pudasjärven seudulla uskovat vahvasti. Asuu siellä kuulemma yhä sellainenkin mies, joka väittää olleensa useita kertoja lentävän lautasen kyydissä.
Outo valo kummeksutti Kuusamossa
Kuusamon Saapungista löytyi tammikuussa 1971 vihertävää jäätä. Ufoa epäiltiin. Valot olivat sammuneet ja syttyneet kylällä epätavallisella tavalla jo edellisenä iltana.
Kymmenisen henkilöä havaitsi oudon, selittämättömän valoilmiön, jopa esineen. Sen oli nähty lentäneen järven yli puiden korkeudella. Valo oli kuin taskulampusta, silminnäkijät kuvailivat.
Lopulta esine laskeutui 15 metrin päähän talon seinästä. Valot loistivat kirkkaina. Ne ”läikehtivät”, ihmiset selittivät asiasta uutisoineille lehtimiehille. Lopulta esine katosi johonkin. Kukaan ei oikein osannut sanoa tarkasti mihin.
– Ylöspäin, kerrottiin.
Vihreän jäljen salaisuus selviää
Laskeutumispaikaksi kuvatulle alueelle jäi lähes neljä metriä pitkä jälki, josta tutkijat riensivät ottamaan näytteitä.
”Tämä on vähän banaali juttu. En nimittäin voinut päätyä muuhun kuin pihalle heitettyyn tiskiveteen tehtyäni kemiallisen analyysin näytteestä.
Lumi oli muuttunut väriltään tummanvihreäksi. Jotkut kuvailivat hajua öljymäiseksi, osa aisti karamellimaista tuoksua. Tutkimukset haluttiin käyntiin nopeasti.
Helsingin Sanomien artikkeli kertoi, että vastaavia värihavaintoja oli tehty ennenkin, mutta silloin värit olivat jostain syystä kadonneet parin viikon kuluessa. Oli kiire!
Kului viikko, toinenkin. Sitten saatiin selitys, joka tuli suoraan näytteen tutkineen tohtori Birger Wiikin suusta. Analyysi oli tehty huolella. Kansa odotti tietoa mahdollisesta ufosta ja saikin sen. Kyse ei kuitenkaan ufosta ollut.
– Tämä on vähän banaali juttu. En nimittäin voinut päätyä muuhun kuin pihalle heitettyyn tiskiveteen tehtyäni kemiallisen analyysin näytteestä, Wiik kertoi.
– Valoilmiö on arvatakseni salama. Havaintohetkellä oli lumipyry, mutta toisinaan talvella nähdään salamia. Mitään yhteyttä sillä ei ole maassa havaittuun likaan.
Ufoon uskoneet eivät luovuttaneet. Wiikin tutkimusta kyseenalaistettiin ja häntä syytettiin ennakkoasenteesta.
Kemisti ja meteoriittien tutkija oli tullut 1960-luvun lopulla paremmin tunnetuksi siitä, että hän sai ainoana pohjoismaalaisena tutkittavakseen Apollo 11 -kuulennolla kerättyjä kuukivinäytteitä.
Ufoasia hautautui ja tiskivesiteoria jäi viralliseksi totuudeksi, jota kukaan ei pystynyt ympäri keikauttamaan.
Ufohavainnot kiinnostivat myös tiedotusvälineitä.
Tieteellinen näyttö puuttuu
Suomalainen Skepsis ry koostuu ihmisistä, jotka suhtautuvat hyvin kriittisesti maapallon ulkopuolisesta elämästä esitettyihin väitteisiin, koska tieteellistä näyttöä siitä ei ole.
Ufot ja keijukaiset menevät Skepsiksen lokeroinnissa samaan kategoriaan.
Yhdistys myös lupaa sivuillaan 10 000 euron palkkion sille, joka pystyy valvotuissa olosuhteissa tuottamaan paranormaalin ilmiön.
Yhtä suuri summa on tarjolla myös ”suoraan ulottimeen” humanoidille, joka käy itse stipendin noutamassa ja antaa samalla dna-näytteen.
Stipendejä ei ole tarvinnut jakaa. Tieteellistä näyttöä ei lentävistä lautasista ole, mutta ei tosin siitäkään, etteikö Maan ulkopuolista elämää jossain voisi olla. Niin kauan kuin toisin todistetaan, mystiset kertomukset ufoista ja niihin liittyvistä havainnoista jatkavat omaa elämäänsä.
Ei liminkalainenkaan mies ennen ufoihin uskonut, kunnes näki kotiseudulla jotain outoa syksyllä 1972.
– Olin pensaassa väijymässä vesilintuja, kun se hämärän laskeuduttua näkyi, kuvaili sorsastamassa ollut mies pyöreää esinettä aikoinaan.
Myöhemmin hän puhui ”emäaluksesta” ja ”pienemmistä yksiköistä”. Ihmiset epäilivät, eivät oikein uskoneet.
– Jotain täytyy olla. Ei iso mies juokse tyhjän perässä kuukausimääriä.
Jotain oli, mutta emäalusta ei koskaan löytynyt, ei liioin niitä pienempiäkään yksiköitä.
Kirjoituksen lähteinä on käytetty Sanoman arkiston vanhoja uutisia ja artikkeleita.
Juttu on julkaistu 28.5.2015 ilmestyneessä Mysteerit-erikoislehdessä.
