Kotimaa

Ulkoministeri Soini tiukkana: Suomi ei anna enää yhtään rahaa Kreikalle

Julkaistu:

Ulkoministeri Timo Soini tulkitsee, että hallitusohjelma kieltää selkeästi uuden tuen myöntämisen Kreikalle. EU-komissio on arvioinut Kreikan avun tarpeeksi jopa 50-100 miljardia euroa.
Ulkoministeri Timo Soini (ps) pitää tiukasti kiinni näkemyksestä, ettei Suomi voi enää tukea Kreikkaa sen pyytäessä mahdollista kolmatta apupakettia.

– Lähtökohta on tietenkin se, että Suomen vastuut eivät saa kasvaa. Se on hallitusohjelman kirjaus, Soini sanoi perjantai-iltapäivänä Ilta-Sanomille.

Soini kertoi ehtineensä jo puhua pääministeri Juha Sipilän (kesk) kanssa Kreikan toimittamasta uudesta listasta leikkauksia, joihin maa on valmis ryhtymään tukineuvottelujen jatkamista vastaan. Soinin mukaan tarkemmat keskustelut tullaan käymään vasta lauantaina EU-ministerivaliokunnan kokouksessa.

Hän kertoi uskovansa, ettei päätöksestä synny erimielisyyttä hallituksen sisälle.

– Minun tavoitteeni on, että hallitus noudattaa hallitusohjelmaa eikä mitään juopaa tule.

EU-komissio on arvioinut Kreikan avun tarpeeksi jopa 50-100 miljardia euroa. Soinin mukaan tämän hyväksyminen olisi Suomessa täysin mahdotonta, vaikka esimerkiksi Saksa ja Ranska tähän taipuisivat.

– Tällaiset summat, mistä nyt puhutaan, olisivat selvää vastuun kasvattamista. Ei siitä millään sanakikkailulla pääse eroon, Soini totesi.

Tämä koskee Soinin mielestä myös tilannetta, jossa vakausmekanismi EVM:stä irrotettaisiin Kreikalle lisää rahaa.

Soinin mukaan hallitusohjelma antaa selkeästi kielteisen vastauksen myös Kreikan mahdollisesti hakemiin velkahuojennuksiin.

Hänen mukaansa Kreikan hallituksen tahtoon taipuminen voisi saada myös muut velkaantuneet euromaat vaatimaan itselleen helpotuksia, mikä tietäisi ongelmia.

– Jos he tällä venkoilulla saavat helpotuksia aikaan, niin luulen, että siinä alkaa tulla jononmuodostusta.

Soinin mielestä Kreikka on erityisesti Syrizan aikaan tärvännyt luottamuksensa niin pahasti, että asioiden muuttumiseen uusien lupauksien myötä on todella todella vaikea uskoa.

Soini ei sulje pois mahdollisuutta, että Kreikka lähtisi eurosta.

– Kaikki mahdollisuudet ovat nyt pöydällä ja pitääkin olla. Euroero on myöskin ihan mahdollinen vaihtoehto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt