Lempi

Kotimaa

Rahat loppuivat: Kreikan valtuuskunta ei tullutkaan Suomeen

Julkaistu:

Etyj-kokous
Kreikka ei osallistu lainkaan Helsingissä meneillään olevaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaariseen yleiskokoukseen.
Sunnuntaina Finlandia-talolla alkaneessa Etyj-kokouksen kansainvälisten vieraiden joukossa kreikkalaisia ei ollut näkynyt vielä tiistaihinkaan mennessä. Tänään selvisi, ettei sunnuntain kansanäänestyksen jälkeen yhä syvempään talouskriisiin ajautuneen maan kansanedustajia tulla näkemään lainkaan Helsingissä.

– Kreikan delegaatio ilmoittautui ennakkoon mukaan kokoukseen, mutta joitakin päiviä sitten he ilmoittivat etteivät pääse tulemaan. Syyksi kerrottiin tärkeät Kreikan sisäiset asiat, kertoo Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen viestintäjohtaja Richard Solash.

Kreikan valtio on ajautunut maksukyvyttömyyteen pitkän talouskriisin vuoksi, ja esimerkiksi pankit ovat olleet Kreikassa monta päivää suljettuina.

Kreikan oli määrä osallistua kokoukseen 13 henkilön delegaatiolla.

Suomeen oli määrä matkustaa viisi edustajaa valtaapitävästä vasemmistolaisesta Syriza-koalitiosta ja neljä tammikuun parlamenttivaaleissa pääministeripuolueen paikalta syrjäytetystä Uusi demokratia-puolueesta. Ennakkoon mukaan ilmoitettiin kuuluvan jäsenet myös oppositiopuolue To potamista ja äärioikeistolaisesta Kultaisesta aamunkoitosta sekä kaksi toimitsijaa.

Paikalla Helsingin Finlandia-talossa sunnuntaina alkaneessa kokouksessa on noin 300 kansanedustajaa ja satoja muita kansainvälisiä vieraita yli 50 maasta.

Myös suurin osa Venäjän delegaatiosta joutui jäämään pois kokouksesta Suomen ulkoministeriön evättyä heiltä maahanpääsyn EU:n delegaation jäsenille asettamien matkustuskieltojen vuoksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Työmaa-aitaan yöllä törmännyt pyöräilijä kuoli Tampereella – työnjohtajan syyte nurin

  4. 4

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  5. 5

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  6. 6

    Kuolemansairaan 3-vuotiaan kipulääkkeet vienyt hoitaja tuomittiin – ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua

  7. 7

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  8. 8

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  9. 9

    Kuningatar Elisabet myönsi Pertti Salolaiselle harvinaisen kunnian – ”Ilmeisesti työni on siellä huomattu”

  10. 10

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  8. 8

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  9. 9

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  10. 10

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Urheilijatähti raiskattiin Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Työmaa-aitaan yöllä törmännyt pyöräilijä kuoli Tampereella – työnjohtajan syyte nurin

  4. 4

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  5. 5

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  6. Näytä lisää