Aune, Oona

Kotimaa

Suomalaisnainen HS:lle: Näin olen salakuljettanut pakolaisia ja piilotellut heitä

Julkaistu:

Salakuljetus
Kauniaisissa asuva erikoissairaanhoitaja järjesti pakolaisilla salakuljetuksia, koska tahtoo auttaa.
Nytte Ekman kertoo Helsingin Sanomissa ylittäneensä maiden rajoja salakuljettaen pakolaisia. Ekman kertoo esimerkiksi flirttailleensa rajavartijalle ja panneensa radion täysille, ettei salamatkustajien kirkuminen kuuluisi autosta ja herättäisi epäilyksiä.

– Ihmisiä on autettava. Joskus se on johtanut salakuljettamiseen, Bosnian sodassa ja Zimbabwessa vapaaehtoistyötä tehnyt Ekman kertoo lehdelle.

Apua Ekman antoi kahdeksan vuotta ottamatta siitä maksua. Apua saivat miehet, joiden oleskelulupahakemukset Ulkomaalaisvirasto oli hylännyt.

Hän piilotteli hengenvaaraan kotimaassaan joutuneita miehiä Suomessa. Yksi heistä joutui takaisin kotimaahansa, missä häntä kidutettiin vankilassa.

– Sain kokoon 22 000 markkaa ja maksoin hänet pois vankilasta. Järjestin myös salakuljetuksen uudelleen Suomeen. Tänä päivänä mies on vakituisessa työsuhteessa.

Ekman valitsee auttamansa henkilöt haastattelulla, jossa hän käyttää samoja kysymyksiä kuin viranomaiset turvapaikkahaastatteluissa. Alle 10 prosenttia avunpyytäjistä täyttää kriteerit.

– Loput ovat paremman elämän etsijöitä. Heitä pyydän hakemaan töitä.

Vapaaehtoisjärjestö Nada Hopea johtava Ekman kertoo HS:lle saaneensa Suomessa tappouhkauksia. Myös kaksi järjestön työntekijöistä järkyttyi salakuljetuksista niin, että erosi tehtävistään.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

  3. 3

    Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  4. 4

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  5. 5

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  6. 6

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  7. 7

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  8. 8

    Asukkaiden kauhunhetket Lauttasaaressa: Naamiomies räpelsi ovella, luikahti sisään ja hyppäsi parvekkeelta pimeyteen

  9. 9

    ”Mietin 50 vuotta, miksi aina mokaan” – Asperger-diagnoosi oli Annikka Suoniselle helpotus

  10. 10

    Tanhupallo on ylivoimainen ykkönen – IS:n lukijat valitsijat suosikkinsa Putous-hahmoista: ”Ihana höpsö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  6. 6

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  7. 7

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  8. 8

    Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

  9. 9

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  9. 9

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

  3. 3

    Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  4. 4

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  5. 5

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  6. Näytä lisää