Kauno, Kasperi

Kotimaa

Nyt viilenee: katso, missä oli pakkasta viime yönä!

Julkaistu:

Sää
Viikonlopun helteet ovat nyt virallisesti historiaa. Viime yönä Suomessa mitattiin paikoitellen jopa pakkasta.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kylmintä oli Sallan Naruskassa, jossa lämpötila laski 1,7 astetta pakkasen puolelle. Myös hallaa oli monin paikoin.

Oheiselta videolta selviää, minkälaista säätä on odotettavissa maanantaiksi eri puolille Suomea.

– Pohjois-Karjalan Juuassa mitattiin 0,1 astetta. Myös Lappeenrannassa oli hyvin kylmä, sillä Konnunsuon mittauspisteessä elohopea oli vain 0,2 astetta plussan puolella, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle.

Saarikallen mukaan Savon suunnalla liikuttiin laajalti vain parin asteen lämpötiloissa. Etelä- ja keskiosassa maata oltiin noin kymmenessä asteessa yöllä, mikä tuntuu varsin kylmältä viikonlopun helteiden jäljiltä.

– Tästä eteenpäin Suomessa vallitsee viileämpi ja epävakaisempi säätyyppi. Esimerkiksi huomisesta tulee kuurosateinen ja epävakainen päivä, hän kertoo.

Maan etelä- ja keskiosissa lämpötilat jäävät tiistaina yhtenäisemmän sateen alueilla 12–13 asteeseen. Kuurosateiden allakin jäädään päivällä 15–18 asteeseen. Lapissa on poutaisempaa, mutta kovista lämpötiloista ei puhuta sielläkään.

– Uutta lämpöaaltoa ei toistaiseksi ole näköpiirissä, Saarikalle kertoo tulevasta.

Rankkasateita tälle viikolle ei kuitenkaan ole luvassa, mutta jatkuvampaa sadetta näyttäisi olevan tuloillaan torstaiksi Keski-Suomeen ja Pohjanmaalle.

Suomen säähän vaikuttaa Tuovisen nyt Norjan ja Ruotsin säätila, mistä myös viikonlopun helteet tulivat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Raqqa on julistettu ”täysin vapautetuksi” – tältä näyttävät Isisin vankiselleiksi muuttamat pukuhuoneet nyt

    3. 3

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    4. 4

      Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

    5. 5

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

    8. 8

      Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat uudistuksen

    9. 9

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    10. 10

      Kuvat: Äiti ja poika missasivat elämänsä tilaisuuden, kun selän taakse ui massiivinen ilmestys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    9. 9

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    10. 10

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Raqqa on julistettu ”täysin vapautetuksi” – tältä näyttävät Isisin vankiselleiksi muuttamat pukuhuoneet nyt

    3. 3

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    4. 4

      Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

    5. 5

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    6. Näytä lisää