Ismo

Kotimaa

Riittääkö ruoka kaikille? Jopa 75 000 vierasta odottaa lohisoppaa

Julkaistu:

Kymmeniätuhansia ihmisiä, puheita kovaäänisistä, tynnyreittäin ruokaa. Esimerkiksi tätä on vanhoillislestadiolaisten suviseurat.
Vaasan Söderfjärdenin peltoaukealle on kerääntynyt tuhansittain asuntovaunuja ja -autoja. Viime päivinä länsirannikkoa piiskannut sade on muovannut maasta liejuista mössöä, mutta perjantaina, suviseurojen virallisena avajaispäivänä aurinko paistaa vihdoin lähes pilvettömältä taivaalta. Suviseurojen oma talkooporukka levittää traktoreilla maahan puuhaketta, joka helpottaa valtavien ihmismassojen kulkua alueella.

Suviseurat järjestää vanhoillislestadiolaisten SRK eli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, ja seuroihin odotetaan koko viikonlopun aikana saapuvaksi 75 000 vierasta.

SRK:n tiedotusvastaava Katri Rentola kertoi Ilta-Sanomille perjantai-iltana, että puoleenpäivään mennessä ihmisiä oli saapunut paikalle jo 55 000. Käytössä on 185 hehtaarin alue, väkimäärä tuntuu valtavalta. Suviseura-alueeseen on saatu käyttöoikeus yli 30 paikalliselta maanomistajalta.

Rentolan mukaan kaikki on sujunut odotetusti, tosin sään vuoksi ”pienet katastrofin ainekset olivat ilmassa”.

– Sade aiheutti viivästyksiä saapumisliikenteeseen, mutta sää onneksi parani, eikä suurempaa vahinkoa tullut. Muuten kaikki on mennyt kuten pitääkin, Rentola kiittelee.

Soppaa litramitalla

Kentäksi kutsutun peltoaukean keskiössä on valtava seurateltta, jonka sisälle mahtuu tuhansia ihmisiä. Teltan katolla on korkea äänentoistotorni, jonka kaiuttimista puheet ja virret kantautuvat pitkälle Vaasan lakeuksille. Kentän toisessa laidassa sijaitsee pitkä rivi ruokatelttoja, joista sapuskaa saa edullisesti niin sanotulla ”litran mitalla” – esimerkiksi litra lohikeittoa maksaa kuusi euroa ja kahvi kolme euroa.

Tiskin takana työskentelee oululainen Juho Kaarivaara, 28, joka tottunein käsin lappaa soppaa ja pastaa kertakäyttöastioihin.

Vaikka tiskin takana pitää kiirettä, on hänellä silti aikaa hiljentyä seurateltassa. Kaarivaaran mukaan seurojen parasta antia on yhteisöllisyys: illan hän aikoo viettää ystävien kanssa kentän laidalla sijaitsevan grillin luona.

– Puhumme kaikista maailman asioista, ihan normaaleista jutuista, hän kertoo lestadiolaisnuorten elämästä.

– Televisiosta emme katso muuta kuin asiaohjelmia. Sen sijaan laulamme ja soitamme mielellään yhdessä, Kaarivaara jatkaa.

Tiiviissä hengessä

Tunnelma ruokateltassa on lämmin – joskus kirjaimellisestikin, kun jonot venyvät pitkiksi. Tarjolla on limsoja, mehua, vettä, maitoa ja salaatteja. Rieskat ja ruisleivät ovat kauniissa rivissä, voinapit odottavat viileässä.

– Alkoholi ei suoranaisesti ole kielletty, mutta se ei vaan ole osa meitä. Uskon kautta ymmärrämme tietyt asiat tietyllä tavalla, eikä alkoholi kuulu arvoihimme, sanoo Merikarvialta vaimonsa ja lastensa kanssa seuroille tullut Jukka Hintikka, 28.
Ilta-Sanomat on mukana suviseuroilla koko viikonlopun ajan. Seurat päättyvät maanantaina. Ensi vuonna ne järjestetään Torniossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    5. 5

      Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

    6. 6

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    7. 7

      Linja-auto onnettomuudessa Enontekiöllä – kaksi loukkaantunut, kyydissä 30 henkeä

    8. 8

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    9. 9

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    10. 10

      Katse kaapin perälle! Nämä Arabian retrotölkit saavat vikkelän myyjän maireaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. 6

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    7. 7

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Brassitähti Robinholle yhdeksän vuoden vankeusrangaistus joukkoraiskauksesta

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    5. 5

      Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

    6. Näytä lisää