Satu, Luukas

Kotimaa

Uusi poliisiylijohtaja on ajanut ylinopeutta

Julkaistu:

10 kysymystä
IS esitti kymmenen tiukkaa kysymystä uudelle poliisiylijohtajalle Seppo Kolehmaiselle.
1. Mikä on tärkein tehtävänne uudessa pestissänne?

– Suomi on Euroopan turvallisin maa, ja täällä on hyvä asua. Tärkein tehtäväni omalta osaltani on, että poliisi omalta osaltaan takaa, että tämä hyvä tilanne jatkuu.

2. Onko kansalaisten turvallisuus vaarassa poliisin resurssipulan takia?

– Tällä hetkellä pidän tilannetta kansalaisten näkökulmasta hyvänä.

3. Mistä ei missään nimessä pidä säästää poliisin hallinnonalalla?

– Pidän tärkeänä, että kun kansalainen soittaa poliisille ja tarvitsee apua, niin että partio tulisi riittävän nopeasti paikalle auttamaan. Ja uskoisin, että kansalaiset pitävät tärkeänä, että henkirikokset selviävät ja ylipäätään väkivaltarikoksia pystytään torjumaan ja ennaltaehkäisemään. Kadulla kulkeminen on turvallista mihin aikaan päivästä vaan.

4. Oletteko koskaan valehdellut?

– Varmasti joskus.

5. Minkälaisissa asioissa?

– Jääköön tässä sanomatta.

6. Entä ajanut ylinopeutta?

– Varmaan sitäkin tullut tehtyä.

7. Onko tullut seuraamuksia?

– Kerran olen saanut ylinopeudesta huomatuslapun, mutta siitä on jo varmaan 20 vuotta aikaa.

8. Millainen maine poliisilla mielestänne on?

– Poliisilla on Suomessa hyvä maine ja kansalaiset arvostavat suomalaista poliisia. Tietysti se on meille tärkeä haaste, että me pidämme tilanteen tällaisena, ja kansalaiset voivat luottaa poliisiin ja arvostaa suomalaista poliisia.

9. Pitäisikö ehdollisten vankeusrangaistusten käyttöä uudelleen harkita?

– Sanoisin, että se on lainsäätäjien käsissä. Poliisi toteuttaa yhtenä toimijana rikosvastuuta, tämä ei oikeastaan ole poliisin tehtävä arvioida.

10. Entä raiskaustuomiot, pitäisikö niitä tiukentaa?

– Ei ole poliisin tehtävä arvioida tätäkään. Tuomioistuin varmasti harkitsee jokaisessa tapauksessa tarkkaan, miten se sitä laissa säädettyä asteikkoa käyttää.

Kolehmainen on työskennellyt aiemmin Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön poliisijohtajana, Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina sekä poliisin erikoisyksikössä Karhu-ryhmässä. Nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero eläköityy elokuussa.

Yllä olevalla HSTV:n videolla Seppo Kolehmaisen haastattelu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

    6. 6

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    7. 7

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    8. 8

      Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

    9. 9

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    10. 10

      Oikeus jäädytti Trumpin uusimman version maahantulokiellosta vain tunteja ennen kuin sen piti tulla voimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    8. 8

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    9. 9

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    3. 3

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

    6. Näytä lisää