Visa

Kotimaa

Sipilä: Kompromissia perussuomalaisten kanssa yritettiin rakentaa, mutta sitä ei syntynyt

Julkaistu:

Hallituksen sisällä ei ole juopaa, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).
Sipilän mukaan EU-ministerivaliokunnassa tuli aamulla kuitenkin selväksi, että hallitus ei ole yksimielinen Suomen osallistumisesta Välimeren turvanpaikanhakijoiden jakamiseen vapaaehtoisesti EU-maiden kesken.

Sipilä sanoo, että kompromissia perussuomalaisten kanssa yritettiin rakentaa, mutta sitä ei syntynyt.

Sipilälle on tärkeää, että hänellä on nyt mandaatti reagoida humanitääriseen kriisiin Euroopassa. Hän uskoo, että konsensus jäsenmaiden kesken syntyy heinäkuun loppuun mennessä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  3. 3

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

  6. 6

    RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

  7. 7

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  8. 8

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  9. 9

    Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

  10. 10

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  3. 3

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  4. 4

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  5. 5

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  6. 6

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  7. 7

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  8. 8

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  9. 9

    Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

  10. 10

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  2. 2

    Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

  3. 3

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  4. 4

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  5. 5

    Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

  6. Näytä lisää