Tenho, Max

Kotimaa

Vantaan ex-johtajalle syytteet isoista lahjuksista

Julkaistu:

Vantaa
Syyttäjä epäilee Vantaan entisen kaupunginjohtajan ottaneen muhkeat lahjukset Vantaan kaavoituksesta kiinnostuneelta arkkitehdiltä.
Ex-kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd) joutuu oikeuteen vastaamaan syytteisiin törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemen mukaan Peltomäki ja hänen lähipiirinsä saivat lahjuksia noin 200 000 euron arvosta.

– Kysymys on edullisen asumisen ja ulkomaanmatkojen kaltaisista taloudellisista eduista, Tamminiemi sanoo.

Lahjusten antamisesta syytetään vantaalaista arkkitehtia ja arkkitehtitoimisto Forma-Futuran toimitusjohtajaa Leila Tuomista. Syyttäjän mukaan Tuominen toimi suunnittelijana tai konsulttina useissa kaavamuutosasioissa, joiden käsittelyyn Peltomäki virkatehtävissään osallistui.

Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2006–2011. Peltomäki toimi tuolloin Vantaan apulaiskaupunginjohtajana sekä kaupunginjohtajana.

Sekä Peltomäki että Tuominen kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Juttua puidaan myöhemmin Helsingin käräjäoikeudessa.

Halpaa ja hulppeaa asumista

Vyyhdessä tehtiin keskiviikkona myös tukku syyttämättäjättämispäätöksiä. Niistä ilmenee, että Peltomäki ja hänen läheisensä asuivat kolmessa Tuomisen tai hänen johtamiensa yhtiöiden omistamassa asunnossa.

Esimerkiksi Helsingissä Temppelikadun arvoalueella sijaitsevasta 47 neliön kaksiosta Tuominen peri parin sadan euron kuukausivuokraa. Peltomäki itse asui 140 neliön asunnossa, jonka kuukausivuokra oli pienimmillään alle 400 euroa kuussa.

Yhden syyttämättäjättämispäätöksen mukaan Peltomäki sai parin vuoden aikana Tuomiselta 80 000 euroa riihikuivana tililleen. Rahaa käytettiin muun muassa mökkiin ja veneeseen.

Peltomäen lähipiirin ihmisiä epäiltiin törkeästä rahanpesusta. Syyttäjä kuitenkin katsoi heidät syyttömiksi. Syyttäjän mukaan he eivät tienneet alhaisen vuokratason tai mökkirahojen selittyvän mahdollisilla rikoksilla.

Syyttäjä epäilee Tuomista myös HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan lahjomisesta elinkeinotoiminnassa vuosina 2005–2012. Kiinteistöjohtajan osuus on edelleen poliisin tutkinnassa. Keskusrikospoliisi arvioi, että laaja tutkinta valmistuu syksyllä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

    6. 6

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    7. 7

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Kaikkien aikojen nopein tyrmäys nyrkkeilyn MM-ottelussa – 11 sekuntia! Häviäjää lohduttaa 37 sisarusta

    10. 10

      MTV:n teiniäiti joutui psykiatriseen hoitoon: huolestuttava viesti Twitterissä – ”En ole itkenyt sillä tavalla aikoihin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    3. 3

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    6. 6

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    7. 7

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    8. 8

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Kuka on Miss Helsinki 2018? Seuraa finaalia ISTV:ssä

    6. Näytä lisää