Enni, Eine

Kotimaa

HS: Suomeen tulevilla thaipoimijoilla satoja avustajia: kokkeja, autonkuljettajia…

Julkaistu:

Suomeen odotetaan tänä vuonna ennätyksellistä määrää marjanpoimijoita Thaimaasta, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Lehden mukaan poimijoille myönnetään tänä vuonna 3 500 viisumia, eli parisataa enemmän kuin viime vuonna.

Suomeen on tulossa myös 300 poimijoiden avustajaa. Heidän joukossaan on muun muassa autonkuljettajia ja –korjaajia sekä kokkeja, HS kirjoittaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja ulkoministeriö sopivat viime vuoden lopussa marjayritysten kanssa niin sanotun aiesopimuksen, jossa yrityksille määritellään poimintaa koskevia velvoitteita.

Yritykset sitoutuvat muun muassa parantamaan marjanpoimijoiden perehdytystä ja varmistamaan, ettei heiltä peritä kohtuuttomia rekrytointi-, vakuutus- tai vuokrakuluja. Yritysten on myös pidettävä huolta esimerkiksi poimijoiden asumisoloista ja siitä, etteivät he jätä roskia luontoon.

Poimijoiden asema herättää keskustelua

Thaimaalaiset kausityöläiset ovat poimineet Suomessa metsämarjoja kymmenen vuoden ajan. Heidän lisäkseen ulkomaalaisia poimijoita tulee myös muista maista, kuten Ukrainasta.

Poimijoiden oikeusturva on herättänyt kritiikkiä, sillä he eivät ole virallisesti työsuhteessa eivätkä siis saa työntekijöille kuuluvia oikeuksia, kuten palkkaturvaa. Joinakin vuosina osa poimijoista on jäänyt huonon sadon vuoksi tappiolle.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvitysmies esitti viime vuonna, että marjanostajayritykset solmisivat työsopimuksen poimijoiden kanssa ja heidän tuloistaan perittäisiin veroja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

    4. 4

      Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

    5. 5

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    6. 6

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    7. 7

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Koomikko joutui julman hyökkäyksen kohteeksi: raivostunut katsoja hyökkäsi lavalle aseenaan mikkiteline ja tuoli – video ei herkille

    10. 10

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    8. 8

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    2. 2

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    3. 3

      Sometähden ja hotellin selkkaus kiihtyy: omistaja lähetti miljoonalaskun ilmaista yötä havitelleelle naiselle – nettikansa pöyristyi

    4. 4

      Japanilaisturisteille tehty huikea ravintolalaskuhuijaus suututti Venetsian

    5. 5

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    6. Näytä lisää