Heikki, Henna

Kotimaa

Presidentti Niinistö hämmästyi Putin-kysymyksestä: ”Kuka arvostelee? Ei pidä paikkaansa!”

Julkaistu:

Presidentti Sauli Niinistön mukaan maailmalla ei ihmetellä, vaan kiitellään hänen aikomustaan matkustaa presidentti Vladimir Putinin luo.
Tasavallan presidentti otti kantaa tulevaan tiistaiseen Moskovan-matkaansa Naantalissa, jossa hän tapasi toimittajia ennen Kultaranta-keskustelujen alkua.

Ilta-Sanomat kysyi Sauli Niinistöltä, mitä hän vastaa niille, jotka arvostelevat Vladimir Putinin tapaamista ja sanovat, ettei Venäjälle pitäisi tässä tilanteessa mennä.

– Kuka arvostelee? Niinistö kysyi aluksi selvästi hieman tuohtuneena kysymyksestä.

Tämän jälkeen Niinistö palasi muistelmaan viime elokuista matkaansa, jollon hän tapasi Putinin Sotshissa keskellä Ukrainan kriisin arvaamattomia käänteitä.

– Edelleenkin elää sellainen legenda, että jotenkin länsimaissa ihmeteltiin minun elokuista matkaani. Sehän ei pidä alkuunkaan paikaansa, Niinistö sanoi.

Niinistö sanoi tietävänsä, että arvostelua oli esittänyt ”ihan tasan tarkkaan yksi virolainen ministeri”, joka ei ollut puhunut ennen lausuntoaan oma presidenttinsä kanssa, sekä ”pari niin sanottua asiantuntijaa vähän samalta suunnalta”.

– Ei se tarkoita, että maailmalla ihmetellään, hän korosti.

”En ole kuullut yhtään epäilevää mielipidettä”

Niinistön mukaan Suomi oli pohjustanut viime elokuisen matkan hyvin huolella etukäteen läntisten kumppanimaiden kanssa, ja samalla kaavalla on nyt valmisteltu myös tiistain tulevaa Moskovan-matkaa. Krimin kaappauksen ja Itä-Ukrainan sodan jälkeen länsi rajoitti kanssakäymistään Venäjän kanssa, mutta Niinistön mukaan keskusteluyhteyden säilyttäminen on silti äärimmäisen tärkeää.

– Olemme käyneet nytkin hyvin huolellisen ennakkokierroksen läpi. En ole kuullut yhtään epäilevää mielipidettä, mutta sen sijaan lukemattomia kannustavia mielipiteitä, Niinistö sanoi Suomen läntisten kumppaneiden reaktioista.

– Pidetään tärkeänä, että keskustellaan ja sitäkin pidetään aika luonnollisen, että Suomikin keskustelee, koska olemme naapurimaita, hän korosti.

Niinistö mainitsi myös, että YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon oli yksi niistä, jotka tiesivät ja hyväksyivät jo etukäteen myös viime elokuisen Sotshin-matkan.

– Hän kovasti kiitteli jo viime syksynä omassa tiedotteessaan ja kiittelipä tuolla Astanassakin, jossa hänet vastikään tapasin, Niinistö sanoi.

Kuluneella viikolla Niinistö kertoi pohjustaneensa Moskovan-matkaansa lisäksi muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin sekä Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    5. 5

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    10. 10

      Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    3. 3

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    8. 8

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    5. 5

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    6. Näytä lisää