Toni, Anton

Kotimaa

Hallitus tuli vastaan työttömyysturvan uudistuksessa – leikkaukset siirtyvät vuodella

Julkaistu:

Palkansaajajärjestöt haluavat myös yhteiskuntasopimuksen lykkäämistä.
Hallitus tuli työmarkkinajärjestöjä piirun verran vastaan maanantaina luvatessaan siirtää työttömyysturvan uudistuksen voimaantuloa vuodella. Uudistus tulee voimaan vasta tammikuun alussa 2017, kun hallitusohjelmassa siitä aiheutuvat säästöt on kirjattu jo ensi vuodelle.

Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta on hallitusohjelman mukaan määrä höylätä 200 miljoonan euron säästöt ja vuorotteluvapaasta 50 miljoonan euron.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) myönsi Ruotsin-vierailunsa yhteydessä Ylelle ja MTV:lle, että alkuperäinen aikataulu oli epärealistinen. Sipilä ei kommentoinut asiaa STT:lle iltayhdeksään mennessä.

Palkansaajajärjestö SAK:n mielestä 200 miljoonan euron säästö työttömyysturvasta tuhoaisi koko ansiosidonnaisen, jos kohdistuisi siihen.

Sipilä, ulkoministeri Timo Soini (ps) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) tapasivat työmarkkinajohtajia maanantaina. Hallitus pyrkii osaltaan sysäämään eteenpäin vastatuulessa olleita neuvotteluja työllisyys- ja kasvusopimuksen optiovuodesta.

Palkansaajajärjestöjen mielestä edellytykset neuvottelujen jatkamiselle näyttävät mahdollisilta. Myös Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää sopimista mahdollisena.

– Näytti hetken siltä, että työttömyysturvan säästöt ja leikkaukset muodostaisivat uhan työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannen vuoden sopimukselle, johon on tämä viikko aikaa. Aamuisen neuvottelun ja johtopäätösten perusteella edellytykset sopimiselle on, Häkämies sanoo.

Muutama SAK:lainen liitto – muun muassa auto- ja kuljetusalan työntekijöiden AKT – on ilmoittanut jättäytyvänsä pois työllisyys- ja kasvusopimuksen ensi vuotta koskevista palkkaneuvotteluista, mutta muut ovat SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan mukana.

”Aikaa ei ole hukattavaksi”

Pelkkä työttömyysturvan leikkausten siirtäminen ei palkansaajajärjestöille välttämättä kuitenkaan riitä. Ainakin SAK ja Akava esittävät, että myös neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta lykätään ensi vuodelle.

– Sen aika ei ole nyt. Nyt pitää tehdä ensimmäiseksi työllisyys- ja kasvusopimus, jos se on mahdollista tehdä, ja sen jälkeen katsoa yhteiskuntasopimusneuvotteluja, sanoi SAK:n Lyly.

– Hallituksen aikataulu on erittäin haastava, käytännössä mahdoton. Siihen täytyy ottaa lisäaikaa, kommentoi STTK:n Antti Palola.

Sipilä sanoi MTV:lle, että hallitus aikoo pitää kiinni yhteiskuntasopimuksen aikataulusta. Periaatepäätös mukanaolosta tehdään alkusyksystä. Sopimusneuvottelut käydään ensi vuonna, ja työllisyys- ja tuottavuusvaikutusten pitäisi näkyä maaliskuussa 2017.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) kommentoi STT:lle, että yhteiskuntasopimusta koskevissa neuvotteluissa ei ole aikaa hukattavaksi. Rehnin mukaan suomalaiset ovat valmiita siihen, että maan talouden korjaamiseksi tehdään vaikeita päätöksiä.

– Toivottavasti sama kriisitietoisuus löytää tiensä myös järjestöihin, Rehn sanoo STT:lle puhelimitse Luxemburgista.

Rehn ei kuitenkaan suoraan tyrmää järjestöjen ehdotusta siitä, että yhteiskuntasopimusta koskevia neuvotteluja lykättäisiin ensi vuoteen.

EK:n Häkämies toivoisi etenemistä aikataulussa.

– On hyvin tiedossa, että hallituksen aikataulussa yhteiskuntasopimuksessa edettäisiin loppukesän aikana. Se sopii meille, Häkämies sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    2. 2

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    3. 3

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    4. 4

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    5. 5

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    6. 6

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    7. 7

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    8. 8

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    9. 9

      Painaa 108 kiloa ja haluaa laihtua, syö lääkettä hiustenlähtöön... Lääkäri paljasti tietoja Trumpin terveydestä

    10. 10

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    5. 5

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    2. 2

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    3. 3

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    4. 4

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    5. 5

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    6. Näytä lisää