Video: Kyy näytti huippunopeuttaan Helsingin asfaltilla

rac

Julkaistu:

Käärme
Auringon lämpö on notkistanut kyyt. Videolla kyy pakenee kuvaajaa Helsingin Kivikossa.
Tekniikka on luikerteleva, sillä kyy on sukupuultaan mitä tyypillisin matelija. Mikä mahtaa olla kyyn huippunopeus?

Matelijoista parhaillaan kirjaa tekevä Antti Koli heittää karkean arvion:

– Kokemukseni on, että jos kävelee nopeasti, kyy häviää, Koli sanoo.

Reippaasti kävelevä ihminen etenee tunnissa 5-6 kilometriä.

Videon kyy saa kyytiä eläinsuojelullisista syistä. Se nautiskeli elämästään lämpimällä ulkoilutien asfaltilla, ja oli alati vaarassa jäädä ohikiitävien polkupyöräilijöiden alle.

Videon päättymisen jälkeen kyy saavutti metsänreunan ja katosi aluskasvillisuuteen. Helsingin Kivikko tunnetaan hyvänä kyyseutuna.

Kolin mukaan kyyllä on parhaillaan hääaika. Tällä viikolla kyyt ovat paritelleet etelärannikolla, ja koiraat taistelleet keskenään.

– Sisämaan puolella se aika on kohta jo ohi, mutta ylempänä Keski-Suomessa taas vielä edessä.

Oletko sinä saanut kyyn luikertelusta videon tai kuvia? Lähetä numeroon 13456 tai verkkotoimitus@iltasanomat.fi.

Ota kantaa

Oletko nähnyt kyytä luonnossa?

Kyllä 85% En 15%
Ääniä yhteensä 39401

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt