Kotimaa

Kokoomuksen ex-kansanedustajalla olisi varma työpaikka – nostaa silti sopeutumiseläkettä

Julkaistu:

Eläkkeet
Kokoomuksen Raija Vahasalo toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti 16 vuotta, mutta ei saanut äänestäjiltä enää uutta mandaattia huhtikuun vaaleissa.
Hän haki välittömästi kansanedustajan sopeutumiseläkettä ja sai Kevasta heti myönteisen päätöksen. Ensimmäiset eläkerahat Vahasalo sai tililleen tällä viikolla.

Tarkkaa kuukausittaista eläkerahan määrää Vahasalo ei halua kertoa. Hänen parlamentaarisella kokemuksellaan summa asettuu noin 3000-4000 euron välimaastoon. Sopeutumiseläke voidaan myöntää ennen vuotta 2011 kansanedustajana olleelle, jos hän ei työllisty.

Vahasalon kohdalla työpaikan saaminen olisi tosin ollut ilmoitusluonteinen asia. Hänellä on ollut 16 vuoden ajan pakkasessa rehtorinvirka Kirkkonummen Gesterbyn koulusta. Vahasalo kuitenkin haki lisää virkavapaata, mikä myös 31.5.2016 saakka myönnettiin.

– Kaikkien kannattaa hakea sopeutumiseläkettä, jos ajautuu tällaiseen tilanteeseen. Se on sellainen tuki ja turva. Ei se ole niin helppo saada töitä, Vahasalo sanoo IS:lle.

Teidän kohdalla työpaikan saaminen olisi ollut helppoa. Eikö eläkkeen nostaminen ole asemassanne ristiriitaista?

– Ei, ei ollenkaan. Tämä ajankohta on hyvin vaikea mennä kouluun töihin. Pitää ajatella myös työnantajaa. Putoaminen eduskunnasta oli sellainen seinääntörmäys, että nyt täytyy vähän miettiä tulevaa.

Haitte virkavapaata vielä yli vuodeksi, miksi?

– No ensinnäkin haluan pitää nyt ensimmäisen kunnon kesäloman 16 vuoteen.

Tosiaan, vuosi on miettimisaikaa. Melko kauan?

– Se on myönnetty ja sillä sipuli.

Palaako Vahasalo sitten takaisin vielä vuoden päästäkään? Sitä hän ei osaa vielä varmaksi sanoa, ei suuntaan tai toiseen.

– En tiedä, mitä minä sen asian kanssa teen. Uutta työtäkään ei ole helppo saada. Enää ei ole tarjolla sellaisia palkintotehtäviä kuin vielä joskus kymmenen vuotta sitten.

Oletteko uusia työtehtäviä hakenut tai katsellut?

– Jonkin verran silmäillyt, mieli on kaikelle avoin.

Voisiko siitä päätellä, ettei Teillä ole suurta paloa palata enää rehtoriksi?

– En osaa kyllä yhtään sanoa. Tarvitsen nyt aikaa rauhoittumiseen. Tänäänkin vielä tyhjensin eduskunnasta mukaan ottamiani laatikoita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt