Toimi Kankaanniemi lähetti rohkeita viestejä naisille jo yli vuosi sitten: ”Sun tissivako näkyy kuvassa…” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Toimi Kankaanniemi lähetti rohkeita viestejä naisille jo yli vuosi sitten: ”Sun tissivako näkyy kuvassa…”

Tähän asti on tiedetty, että Kankaanniemi lähetti seksuaalissävytteisiä viestejä naisille tänä keväänä vaalien aikaan sekä viime syksynä.

Julkaistu: 21.5.2015 5:47

Kohu kansanedustaja Toimi Kankaanniemen (ps) ympärillä paisuu. Ilta-Sanomat tutustui viesteihin, joita Kankaanniemi lähetti kahdelle eri naiselle jo viime keväänä.

– Sun tissivako näkyy kuvassa, mutta ei tissit… miks ei?

Muun muassa näin kansanedustaja, entinen ministeri ja presidenttiehdokas Toimi Kankaanniemi (ps) viestitteli erään naisen kanssa viime keväänä.

Nainen korostaa, että hän vastasi Kankaanniemen viesteihin samassa vihjailevassa hengessä. Hän sanoo kuitenkin olevansa yllättynyt ja surullinen siitä, ettei ollutkaan Kankaanniemen ainoa viestittelykumppani.

– En halua hänelle mitään pahaa, mutta ei sekään tunnu hyvältä, että hän esiintyi nyt vaaleissa aivan erilaisilla arvoilla, nainen sanoo.

Ilta-Sanomat tutustui keskiviikkona myös erään toisen naisen ja Kankaanniemen välillä viime keväänä käytyyn Facebook-viestittelyyn. Tämä nainen ei lähtenyt Kankaanniemen vihjailuun mukaan, vaan yritti pitää keskustelua asialinjalla.

– Olin vähän ihmeissäni, kun en ole ollut koskaan hänen kanssaan minkäänlaisissa tekemisissä tai tavannut häntä. Se tuntui kummalliselta, Kankaanniemeltä saamiaan vihjailevia viestejä Ilta-Sanomille näyttänyt nainen kertoo.

Molempien naisten saamat viestit, joihin Ilta-Sanomat tutustui keskiviikkona, todistavat, että Kankaanniemi lähetti vihjailevia Facebook-viestejä naisille jo yli vuosi sitten keväällä.

Ilta-Sanomat tutustui naisten ja Kankaanniemen välisiin Facebook-viesteihin.

Tähän asti on tiedetty, että Kankaanniemi lähetti seksuaalissävytteisiä viestejä naisille tänä keväänä vaalien aikaan sekä viime syksynä.

Asiasta maanantaina ensimmäisenä kertoneen Keskisuomalaisen mukaan Kankaanniemi lähetti vihjailevia viestejä ja suoria seksiehdotuksia useille perussuomalaisia lähellä oleville naisille eri puolilla Suomea. Kankaanniemi myös myönsi viestittelyn lehdelle.

Tiistain Ilta-Sanomissa nimettömänä esiintynyt julkisalan yhtiössä toimihenkilönä työskentelevä nainen puolestaan kertoi saaneensa Kankaanniemeltä vastaavia viestejä, vaikkei hän ole kertomansa mukaan koskaan ollut missään tekemisissä perussuomalaisten kanssa.

Lue lisää uusista paljastuksista päivän painetusta Ilta-Sanomista tai digilehdestä.